Kirjoittaja
Savolaisen naisen muistoja elämästään, mietteitä tästä ajasta ja kaikesta mitä mieleen juolahtaa.
|
17.05.2012 - 22:12
Ensimmäinen kuuma päivä tänä vuonna. Mittari näytti jo +26 astetta varjonpuolella. Tukahduttavan kuumalta tuntui postin haku matkalla. Mutta en aio, vielä ainakaan, valittamaan siitä vaikka en erityisemmin pitänytkään. Onneksi pieni tuulenvire kävi niin en henkeäni heittänyt. No, en minä niin huonohenkinen ole vielä, että kesän ensimmäiseen hellepäivään ... Hyvähän se on että ihmiset pitkän ja rasittavan talven jälkeen lämmintä saavat. Niin, ja tarvitsee se luontokin lämmintä että kasvu lähtee käyntiin ja saadaan nuoria perunoita aikanaan. Tosin eivät vielä maassa ole ne mukulat, itämässä vasta.
Valkovuokot ovat puhjenneet kukkaan. Niitä ei tässä meidän mailla ole alunperin ollutkaan, mutta vanhin poika toi opiskelu paikkakunnaltaan etelä-Suomesta muutaman juurenpätkän niin johan on kotiutunut hyvin tännekin. Nyt niitä nousee ympäri pihapiiriä silmän iloksi. Sinivuokolla ei ollut yhtä hyvä onni kasvupaikan suhteen, yksi ainut lehti ja kukka pukkas maasta nyt. Ei taida enää ensi keväänä nousta yhtään, näyttää siltä. On ne vaan niin kauniita nuo valkovuokot, innolla odotan milloin ne leviää joka paikkaan valkoiseksi matoksi.
Toinenkin nätti juttu ilmaantui tuonne Pilvikirsikka puun juurelle.
Nämä pienet narsissit. En uskonut että onnistuu, kun laitoin pääsiäisen ruukku-narsissin sipuleita syksyllä sinne sun tänne maahan, mutta niin ne vain nousivat pirteinä kukkimaan. Ja väittäisin että ovat paljon kauniimpia nyt mitä alkuperäisinä purkeissaan. Tämän keväiset sipulit pitää myös laittaa maahan ensi kevään iloksi.
Yritin kukittaa osaa sipuleita myös astiassa. Kun nousivat pienelle taimelle toin ruukut ikkunan eteen kaapin päälle. Pahaksi onneksi Laku-kissakin innostui hortonomin hommista ja nosteli sipulit mullasta, tietysti tarkisti onko niillä jo juuret. Laitoin ne uudelleen multaan, mutta ei se kissa mokoma antanut niiden olla rauhassa vaan viskeli lattialle asti peräti. Kyllä se tykkäis vähän möyhennellä maata noitten juureltakin, kuten myös ruusu- ja tulppaanipenkkiäkin, mutta alkoi karttaa niitä onneksi. Luulen että ei tykkää kahvin hajusta, olen näet ripotellut kahvin poroja mullan päälle. Ei taida olla kahvin ystäviä nämä kissat. Mistähän on sekin sanonta tullut kuin "kahvikissa"?
12.05.2012 - 11:01
En aikonut kirjoittaa tästä opiskelustani tälläkertaa mitään, mutta kun sain aiheeseen sopivan blogi-pohjan, niin se innosti kuitenkin tähän.
Huhtikuun viimeisellä, täydellä viikolla oli tämä kurssi joka sisälsi kirjojen sidoskorjausta. Ja paikka oli entiseen tapaan Valamon kansanopisto.
Koko talvi olikin ollut sellaista kotona nyhjäämistä, ei voinut lähteä kovin moneksi tunniksikaan kotoa pois, hyvä että kauppareissun uskalsi tehdä. Oli näet ne pienet koirat hoidettavana. Viimein alkoi jo tympiä ja ahistaa. Lähiomainen kyllä pääsi lähtemään mihin milloinkin, jopa viikkokin vierähti yhtä soittoa, kerran vain käväisi kotona "paidan kääntämässä". Kummallista kun aina on minun vuoroni jäädä kotimieheksi.
Niinpä aloin suunnitella itselleni koti ympyröistä irtautumista. Halusin saada "lomasta " hyötyä, lepoa, uutta seuraa ja myös yksin oloa. Mikä sen parempi valinta olikaan kuin tämä kurssi. Halusin paikata aukkoja tiedossa ja taidossa kirjojen kunnostuksenalalla. Olin jo kertaalleen käynyt kyseisen kurssin, mutta kaikki niksit eivät olleet vielä hallinnassa. Totta puhuen ei vieläkään, niin monivaiheista on korjaus homma.
Uusia kasvoja oli mukana muutamia, osa oli jo aikaisemmilta kursseilta tuttuja, joten hyvästä seurasta ei ollut puutetta.
No lepo, miten sen nyt ottaa. Ainakin työ oli erilaista kuin kotona (koiran kakkoja korjatessa). Yksi lepoon verrattava tekijä oli, kun sai istua valmiiseen ruokapöytään ja syödä herkullista ruokaa ja vielä useamman kerran päivässä. Ja mieli sekä ajatukset lepäsivät, kun ei kuulunut radion pauhu eikä tv:n ruutu välkkynyt jotka ovat täällä kotona jatkuvasti päällä, paitsi silloin kun yksin olen. Mutta viikko sitä hiljaisuutta...kylläpä teki hyvää.
Olin päättänyt lähtiessäni, että nyt en tee niin pitkiä työpäiviä kuin edellisillä kursseilla, lähden aiemmin majapaikkaani lueskelemaan ja lepäilemään. Mutta kas kummaa, en malttanutkaan lähteä. 12 tuntia vierähti joka päivä, sitten ei paljon jaksanutkaan kirjaan syventyä. Ei edes lenkillä tullut käytyä kuin yhden ainoan kerran läheisellä sillalla piipahdin.
Nopeasti se viikko vierähti, 7 kirjaa sain korjattua. Mielestäni hyvä saldo tällaiselle aloittelijalle. Moni sai paljon enemmänkin valmista, eräskin korjasi 20 kirjaa. Se riippuu paljon kokemuksesta ja myös kirjojen kunnosta, mitä rikkonaisempi kirja, sen enemmän aikaa menee sen korjaamiseen.
Oikein olin tyytyväinen "loma viikkooni". Mieli virkistyi ja niin edelleen. Mukavaa oli myös kotiinkin tulla, pääsi nukkumaan omalle tyynylle jota olinkin kovasti kaivannut, ne hotellien tyynyt kun tahtovat olla sellaisia lutteroita.
Muutama kuva vielä lopuksi .
Näkymä luokkahuoneemme ikkunasta.
Luokka, jossa työskentelimme oli täynnä työpöytiä jotka taasen olivat kuormatut kirjoilla, puristimilla ja jos jonkinlaisilla työkaluilla.
Osa kunnostetuista kirjoista. Tuo pystyssä oleva paksu kirja oli minun kunnostamani kansakoulun aikuinen koraali- virsikirja. Se löytyi tyttären aitasta ja oli vailla kansia. Vävy uhkasi laulaa kirjan läpi tyttärensä säestäessä, kun ensin kannet saa kirjaan. Jokohan laulu-urakka on päässyt käyntiin 
Eräs valmisti näin hienon kotelon vanhalle kirjalle, joka ei enää kestänyt kunnostus työtä.
Näin lohduttoman näköiseksi tulipalo runtelin luostarin päärakennuksen. Korjaustyöt alkoivat siivoamisella.
Muutama sorsa oli löytänyt sulaa vettä sillan alta. Kevään tuloa enteili.
02.05.2012 - 23:10
Kansalaisopisto... se on hyvä asia, tällaiselle maankorven asukkaalle. Se on sellainen henkireikä ulkomaailmaan, kun kerran viikossa pääsee irtautumaan neljän seinän rajaamasta sellistään.
Tosin itse en koe selliasukkaana olleeni, sattuu näet olemaan käytettävissä kulkuneuvo ja oikeus sen liikuttamiseen, joten halutessani pääsen lähtemään. Monet kuitenkin joutuvat tyytymään kotona oleskeluun.
Siispä onneksi on kansalaisopisto joka on antanut syrjäkylälle sellaisen harrastus-piirin kuin posliininmaalauksen. Aiemmin se miellettiin enemmän eliitti-piirien harrastukseksi, onneksi ei enää.
Jo 3:n vuosikymmenen ajan olen sen piirin oppilaana ollut, muutaman vuoden taukoa lukuunottamatta ja niin kauan aion mukana roikkua kun sitä vain kylällemme annetaan. Ja tietysti autan autottomia pääsemään myös mukaan.
Tässä on yksi aikaan saannokseni, postikortin kuvaa mallina käyttäen. Lautasista on tosi hankala ottaa kuvaa, kun on niin heikkolaatuinen kamerakin vielä.
Tämän ruusu-lautasen maalasin lapsenlapselleni. Hän itse valitsi mallin. Saa nähdä onko tyytyväinen.
"Tuolla keinuu pieni pursi, vasten tuulta ponnistaa...." tuli mieleen laulun sanat tästä kuvasta. Tuskallisen vaikea saada siveltimellä meren aallokko, ei muuta kuin harjoitusta lisää.
Tämä osoittautuikin oikein murheenkryyniksi. Jo ensimmäiseen polttoon onnistuin turimaan ja pohjustin aika vahvasti okralla. Siinä olikin kova homma saadaedes hieman siedettävämpi kuva katseltavaksi. Tämän enempää en sitten jaksanut retusoida, saa välttää.
Viimein uskaltauduin harjoittelemaan päivänkakkaroiden maalaamista, jotenkuten tunnistettavia niistä lopulta muotoutui.
Seuraavaksi on aikomus yrittää ruiskaunokkia, miten käyneen... aika näyttää.
En nyt aio tämän enempää kiusata lukijoita näillä "kuvatuksilla". Paljon on vielä alalla oppimista. Toisaalta kaapit alkavat täyttyä , kohta ei ole paikkaa mihin näitä "säilöisi".
01.05.2012 - 22:23
Oli vielä vähän hämärää, kun heräsin hirvittävään päänsärkyyn. Ajattelin että parhaan päivän se kipu valitsi kun vappuna alkoi riepoa. Nyt kaikki luulevat että olen juhlinut vappua oikein olantakaa.
Painauduin takaisin peiton alle toivoen kivun hellittävän kun oikein hiljaa ja liikkumatta olen. Nukahdin onneksi vielä ja kun heräsin, oli jo puuro keitetty valmiiksi. Hivuttauduin syömään toivoen että se auttaisi. Mutta ei, piti turvautua särkypilleriin ja lisää liikkumatonta lepoa.
No, helpotti se puoleenpäivään mennessä. "Etiäinen" herätti, olin kuulevinani kissan naukuvan rappusilla ja lähdin laskemaan sitä sisälle. Ei näkynyt kissaa eikä muutakaan. Samassa vieras auto hurahti pihaan. Kiitos "etiäiselle" että herätti.
Mieluinen ystävä tuli pistäytymään ja siinä kahvikupin ääressä rupatellessa häipyi viimeinenkin jomotus päästä. Harmitti vähän, kun en ollut munkkeja vielä paistanut, mutta kun tartui toimeen iltapäivällä niin nyt on munkkeja, on hillomunkkeja, on munkkirinkeleitä ja vielä gluteenittomia munkkejakin.
Nyt olen tietysti selityksen velkaa, mistä se päätauti johtui. Niin... ei alkoholilla ollut osuutta asiaan. Tietenkään en mene vannomaan etten yhtään ollut sitä lientä maistanut. Jos tarkkuusalkometri olisi ollut käytettävissä, olisi viisari himpun verran voinut värähtää (tosin en tiedä millainen se tarkkuus-sellainen on). Mutta se määrä jonka vappu-aattona nautin kuuluu tekevän ihmisen vaan äkäiseksi, joten se ei ole syypää.
Todellinen syy löytyi pihalta. Olin koko edellisen päivän rapsuttanut pihamaata. Se sitten löi hartiat jumiin. Siinä syy tai sitten olen allerginen työnteolle. Kummankohan noista valitsisin?
Lumet ovat häipyneet tyystin näiltä main. Sillä aikaa olivat haihtuneet taivaan tuuliin kun olin poissa kotoa. Krookukset olivat putkahtaneet kukkimaan ja tulppaanitkin lykkäävät lehti ruusukettaan kovaa vauhtia ylös. Mutta lämpimät päivät näköjään odotuttavat. Tänäänkin mittari näytti +10 ast. mutta tuuli oli kovaa, tuntui että korvatkin irtoaa tuulessa. Yöksi tyyntyy ja pakkasen puolelle peräti mittarin merkki valuu. Olen jo ruusu penkistäni talvi katteet poistanut, niin piti etsiä harsokate suojaamaan ruusun taimia.
Onneksi ei lunta tänä vappuna satanut, on niitä sellaisiakin nähty.
17.04.2012 - 22:07
Siinä se taas vuosi vierähti. Siis edellisestä syntymäpäivästä. Vie taas tovin ennenkuin oppii tämän uuden numerosarjan jos joku ikää kysyy. Toivottavasti kukaan ei kysy.
Aamulla oli tyttäreni kertonut nuorimmaiselleen, että tänään mummo täyttää xx-vuotta. Siihen poika oli tuumannut että mummo on yhtä vanha kuin joulupukki  . Lasten suusta se totuus tulee.
Kesää on jo pikkuhiljaa alettu odottelemaan ja siltähän tuo näkyy jo kehittelevänkin, Lumihanget ovat kovasti huvenneet ja piha on märkä ja kurainen. Tänään, aamuyöstä, satoi vähän lunta lisää ettei liian rajua olisi tämä kevään eteneminen, mutta se oli vähäistä. Niinhän sitä sanotaan, että uusi lumi on vanhan surma.
Ainakin on sukset sun muut hiihtimet viety jo seinustalta "kesäteloille", hiihdot on tältä talvelta hiihelty.
Loppujen lopuksi se talvi mennä hujahti uskomattoman nopeasti.
Kansalaisopistokin loppui ja pääsimme nauttimaan ansaitusta kesälomasta  . Ajattelin laittaa muutaman kuvan tänne talven aikana valmistuneista esineistä, mutta yllätys yllätys, kaiken olinkin jättänyt opiston kevätnäyttelyyn vietäväksi ja en tietenkään ollut kuvannut niitä. Pitää sitten kuvata kun saan ne pois ja laitella nähtäväksi muutamia.
Olenkohan kertonut niistä koiranpennuista, en muista nyt (kato kun pätkii jo tuo muisti). Tiedoksi ainakin se, että kaikki ovat saaneet uuden kodin, 4 lähti maailmalle ja 1 jäi koti- koiraksi. Kerrompa sitten koira-tarinat toisella kertaa jos en ole niistä kirjoittanut, siksi en nyt ettei tule turhaa toistoa jos niistä on jo juttua.
Niiden koiranpentujen vuoksi jouduin olemaan koko talven aikalailla tiiviisti kotosalla, yökyläilyt pidemmällä matkalla on pitänyt unohtaa. Nyt tekee mieli irrottautua joksikin aikaa näistä ympyröistä. Siispä lähdenkin ensiviikoksi täydentämään oppejani kirjankorjaajan kurssille.
Voi voi kun meidän tuvassa tuoksuu tuore ruisleipä, ja se on juuri sitä herkkua mitä himoitsen, mutten saa ottaa. Ei auta muu kuin lähteä nukkumaan ja nieleskellä sylkirauhasten tuotteita.
06.04.2012 - 13:21
On pitkäperjantai. Lapsena tämä juhlapäivä tuntui hyvin pitkältä. Ei oikein mitään tekemistä ollut, ei saanut mennä kylällekää, eikä riehua ja mekastaa joka olisi onnistunut 4:n lapsen katraalta hyvin. Ei vanhemmat mitään kiihko-uskovaisia olleet, mutta määrätyt asiat olivat sellaisia joita oli noudatettava.
Eräänä pitkäperjantaina olimme jo niin turhautuneita siihen nökötykseen että lähdimme läheiselle aholle, joka oli ollut viime vuodet puiden laanipaikkana. Sieltä löytyi propsipinojen välistä pieni pläntti lumeen poljettu tasainen paikka. Siinä sitten pidettiin tuokio eräänlaista harakkahyppelyä. Kotiin palattuamme äiti heti utelemaan missä olimme olleet, kun ei pihalla näkynyt. Eihän me sitä salattu, sanottiin suoraan että aholla tanssimassa.
Harmi etten osannut siinä iässä seurata ja etenkin mieleen painaa äidin ilmeitä. Ei ainakaan ollut vihainen, joitain neuvoja muistaakseni saatiin pitkäperjantaina tanssimisesta, sehän ei ollut sopivaa.
Monenlaista säätä on jo ennättänyt näyttää tämän päivän aikana. Pakkasta ei tosin ole ollut, mutta tuuli on aika navakka. Vähän aikaa sitten satoi lumiräntää ja se lensi aivan vaakasuoraan. Nyt on viittävailla auringon paiste.
Nyt ei olla lähdössä aholle tanssimaan eikä muuallekaan, sellaista hyvin hyvin rauhallista pitkäperjantaita vietetään. Lähiomainenkin on rauhoittunut sohvalle katsomaan TV:tä. Ihmeellistä miten hän osaa sitä seurata... silmät ummessa  . Ahaa, nyt nousi ja taitaa potea kahvintuskaa. Siispä siirryn "pyönä-vellin" keittoon.
Hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoilleni.
01.04.2012 - 12:38
Nuha se vaan tuli... minullekin. Luulin pääseväni kuin koira veräjästä näistä nuhakuumeista, mutta niin vain iski.
Luulin ensin, että se johtui kissasta, kun alkoi aivastuttaa. Laku näet tykkää nukkua vieressä, nyt ei enää tyydy jalkopäässä makoilemaan vaan työntyy lähes samalle tyynylle.
Kyllä tämä nuhani alkaa vaikuttaa ihka oikealta virus-peräiseltä. Tuleepahan sekin sitten läpikäytyä minullakin tänä talvena, ei lähiomaisenkaan tarvitse olla kateellinen jos pysyisin siltä osin terveenä.
Lakusta puheenollen, siitä katista on kasvanut tosi iso poika. Viimeksi kun mitattiin painoi 7kg ja se tuntuu kun yöllä tahtoo ulos joskus, niin hyppää päälle herättääkseen nukkuvan ja siihen jytkäykseen kyllä herää. Emoltaan Santralta on opin ottanut ja tehokkaaksi havainnut. Santra, joka on pieni ja hentoinen kissa, ei pienellä liikkeellä sikeästi nukkuvia hereille saa. Mutta se on keksinyt oman tyylinsä. Ensin kävelee rauhassa nukkuvien yli ja odottaa hetken onnistuiko herättämään. Jos ei liikettä ala näkyä, menee sängyn toiselle puolen ja oikein vauhdilla pomppaa ensimmäisen päälle ja siitä toisen josta sitten ottaa kunnon potkulla vauhdin pois sängyltä. Johan tulee vipinää ja oven avaaja löytyy.
Olen joskus herännyt jo ensimmäiseen yritykseen, mutta en ole viittinyt nousta ylös, siksi tiedän mitä seuraavaksi tulee. Laku ei tarvitse uusia yritystään, tehoaa jo ensimmäinen.
Täksi päiväksi sattuikin Palmusunnuntai ja aprillipäivä samanaikaisesti. Aprillipäivä on näköjään jo menettänyt suosiotaan, ei ole samanlainen kuin takavuosina jolloin aprillattiin oikein urakalla. Syy voi tosin olla siinä ettei me, 2 vanhaa, viititä toisiamme juoksuttaa . Toista oli silloin kun lapset olivat kotona ja vaikuttivat täysillä "ilonpitoon".
Palmusunnuntain perinteistäkin pitää enää huolta pari poikaa jotka käyvät virpomassa. Muutama vuosikymmen takaperin oli virpojia pilvin pimein ja he kävivät ihan aamutuimaan suorittamassa rituaalinsa. Niin ne lapset ovat kylältä hävinneet joten ei mikään ihme jos koulutkin on jouduttu lakkauttamaan.
Toisella laidalla Suomen maata virpojat näkyy olevan pieniä noitia. Minä en pidä siitä systeemistä, mistä lie saanut sekin tyyli alkunsa. Tällä seudulla virpojat ovat ihan tavallisia lapsia jotka käyvät toivottelemassa kuka milläkin lorulla terveyttä ja kaikkea hyvää. Tietysti virpomavitsa jää aina taloon jonka laitan ikonin taakse talteen.
Se vitsojen teko olikin aikoinaan, kun lapset olivat virpo-iässä, koko savotta. Hyvissä ajoin oli muistettava ostaa silkkipaperit ja viikkohan siinä meni kun niistä näperreltiin hienoja ruusuja ja pajun oksat kiedottiin vihreään hapsupaperiin.
Oi niitä aikoja... ei voi muuta sanoa.
No, minä lähden potemaan tätä nuhaani ja yritän saada sen asettumaan, että pääsisin huomenna kansalaisopistoon. Posliininmaalausta riittää vielä pariksi kerraksi. Sitten alkaa kesäloma.
Niin että niisk, niisk... hatziiih vaan...
22.03.2012 - 10:23
Siitä keikauksesta on nyt kulunut 3 päivää. Eihän siinä samana päivänä hömelön olon lisäksi muuta tuntunut. Nukkumaan mennessä huomasin ettei oikealla kyljellään voinut nukkua, sen verran lonkka oli tärähtänyt. Ei se vielä ole täysin parantunut, mutta särkylääkettä en enää illalla ottanut.
Kovasti on tänä aamuna huimausta ollut. Liekö se sitten jälkimaininkeja päähän kohdistuneesta iskusta vai johtuuko kun illalla hieroin niskaa sellaisella laitteella. Siitä tärähdyksestä meni niska jumiin entisten jumituksien lisäksi. Katsotaan nyt miten asia kehittyy. Ei sitä täältä asti viitsi lääkärille lähteä jos pikkusen pyörryttää.
Hyvin näkyy sääkin enteilevän kesän tuloa. Vesi tippuu räystäältä yhtenään, katolta ei näet ole vielä kaikki lumet pudonneet.Lämpöasteitakin mittari esittelee. Eilen oli kirkas, peräti aurinkoinen, sää. Piti tuvassa ollessakin pitää aurinkolaseja. kun en viitsinyt verhoja ikkunan eteen vedellä. Nyt on taivas pilvinen mutt'ei synkkä.
Uunia vielä lämmittelen vaikka sää lämpenee, eipähän tarvitse sähköä lämpimikseen poltella, säästöä sekin.
19.03.2012 - 21:56
Sellainen se minulla on, huono pää. Ei kestä jäätikköön paiskomista, heti hajoaa.
Tuli taas vaihteeksi liukkaat jäätikkö-kelit. Eihän siinä mitään kummallista ole, mutta kun lykkäsi paksun kerroksen tuoretta lunta peittämään sen jään. Jopa oli petollista, kieli keskellä suuta piti tepsutella eikä sekään auttanut.
Olin kansalaisopiston maalauspiiristä tulossa ja poikkesin tyttären pihassa. Siinäpä sitten heitin "häränpyllyä" ja olin vähällä hyytyä siihen, mutta alkoihan se järki vihdoin toimia. Siinä sitten hän ylös yritti onnistumatta ja kyytiläiset riensivät katsomaa mikä tuli, kun yht'äkkiä hävisin näköpiiristä. Oli tosi tokkurainen olo, silti ajoin vielä 1½ km mutta annoin sitten periksi ja saivat kyytiläiset hommata jatko-kyydityksen. En uskaltanut riskeerata muitten ihmisten terveyttä ja henkeä, ajokelikin oli mitä oli.
Kyllähän se keikaus pienen orkosen päänahkaan sai aikaan, muttei siitä paljoa verta vuotanut, hiukan tupa silmissä pyöri kun pitkäkseni sängylle kävin. Ohi menevää se onneksi oli, nyt on kaikki ok, saa nähdä mikä on sitten huomisen tila.
Samanlainen tapahtuma oli, olikohan se 5 vuotta sitten, samoin kansalaisopistosta palattuani omassa pihassa. Siitä olen kirjoittanut blogissani otsikolla: Liukasta luvassa, kategorissa Muistoja (30.9.2009).
Flunssa ei ole onneksi vaivannut minua, vaikka sitä tuntuu olevan liikkeellä tälläkin seudulla. Oli jopa omassa huushollissakin. Lähiomainen toi sen tuomisinaan hiihtoreissuiltaan, mutta omi sen itselleen eikä antanut minulle. Tavallaan hänellä on sairastuttuaan hirmuinen hinku töihin ja senhän tietää että silloin sairastelu jatkuu. Onneksi nyt oli telkkarissa hiihtoja katsottavana ja formula-kausikin alkoi, niin pysyi ukko tupasalla ja yhdessäkohti, niinpä pääsi taudista.
09.03.2012 - 14:32
Se on nyt jokavuotisten koitosten aikaa. Nimittäin perheen urheilurintamalla. Kun on se urheilukärpänen puraissut, niin ei pidä "kakkaset narutkaan" koti nurkissa heitä. Mutta ei se mitään, antaa porukan vaan mennä viuhtoa laduillaan. Pysyypähän siinä nuoriso poissa pahanteosta ja vanhempi väkikin notkeana.
Viime sunnuntaina olivat oman kylän kisat ja hiihtäjiä kertyi mukaan lähes 70. Osanottajista 10% kuului tähän allekirjoittaneen klaaniin, eli 7, yksi ei päässyt kun oli tärkeitä asioita hoidettavana.
Itsekin hilauduin yleisöksi, enhän osannut olla poissa, kun olin jo vuosikymmenien ajan ollut mukana. En kilpailijana vaan muissa tehtävissä. Nyt olen vaan kannustus joukoissa, nämä työ hommat on jääneet nuorempien hoidettaviksi, onneksi.
Muistan hyvin vielä ne takavuosien valmistelut ja itse kisat.
Hiihtoon osallistujien oli ilmoittauduttava ja niitä vastaanotettiin meillä. Se olikin yksi tarkka tehtävä, piti listata oikeaan sarakkeeseen nimi, sarja johon aikoi osallistua ja urheilu- tai metsästysseura. Mitä lähemmäs kilpailupäivää elettiin, sen tiheämmpään puhelin soi. Nimiä kertyi joskus hyvänmatkaa yli 100. Monenlaista soittajaa oli, jotkut ilmoittivat vaan nimensä hät'hätää, mutta oli mukana puheliaampaakin väkeä joiden kanssa oli hauskaa heittää huulta.
Ilmoittautumis ajan mentyä oli arvottava lähtöjärjestys ja tehtävä lähetyslistat, sekä suurelle pahvitaululle lähtölista ja tilaa tuloksille, joka sitten laitettiin seinälle kaikkien nähtäväksi. Kaikki oli tehtävä käsin, ei ollut tietokoneita siihen tarkoitukseen, eikä muuhunkaan.
Palkinnot piti käydä ostamassa. Siihen aikaan palkintona jaettiin käyttötavaraa, joka tapa on säilynyt meidän seuralla tähän päivään saakka. Muualla ovat lähes poikkeuksetta siirtyneet pokaaleihin. Se tuntuu vähän turhauttavalta, etenkin jos samasta perheestä useampi henkilö on kilpailemassa ja menestyvät, niin niitä pyttyjä kertyy aivan valtavasti. Ei tiedä mihin niitä survoo kun kaikki paikat täyttyy. Kuten meillä kävikin aikoinaan. Se pokaali kun on niin helppo ostaa, yrittivät nämäkin sortua kerran siihen, mutta oli muutamia (minä yksi heistä) jotka uhkasivat jäädä töistä pois jos sellainen käytäntö tulee.
Kilpailupäivänä olikin järjestäjillä työtehtävät jaettu. Oli vastaanottajat (kassa), numerolapun antajat (yleensä lasten homma), latupartiolaisia, ammunnanvalvojia, arviointivalvojia, lähettäjät / ajanottajat, tuloslaskennasta vastaavat sekä makkaran grillaajat ja kanttiinin kahvinkeittäjät.
Minut kelpuutettiin tuloslaskennan puolelle, en tiedä millä perusteella, mutta mukavaahan siellä oli. Aika vastuullinen se työ olikin, kun hiihtoajat oli laskettava, arviointi virhemetrit ja ammutatulokset sekä niistä saatavat pisteet. Kaikki käsin ja tarkastettiin moneen kertaan, silti joskus pääsi virhe pujahtamaan sekaan. Sen oikasemisesta pitivät kyllä kilpailijat huolen.
Sitten tuli, en muista minä vuonna, tietokoneet kuvaan mukaan. Tuloslaskenta nopeutui huomattavasti. Enää ei tarvinnut laskenta-huoneessa olla kuin pari henkeä joten suurin osa "saneerattiin" pois. Ei aivan työttömäksi vaan muihin tehtäviin, minäkin siirryin keittiö puolelle jossa olinkin viime talveen saakka.
Aiemmin olikin lähes kohokohta kilpailupaikalla grillimakkaran osto ja nautiskelu siitä. Nyt on sekin jäänyt pois. Uudeksi artikkeliksi on noussut keittiöstä myytävä soppalautanen lisukkeineen. Viime sunnuntaina oli tarjolla oikein hyvää hernekeittoa.
Vaikka ajat on muuttuneet vuosien saatossa, on kilpailupaikalla oma tunnelmansa. Suksivoiteiden haju leijailee ilmassa joittenkin suorittaessa viimeisiä voiteluitaan, hiki lemahtelee jo maaliin tulleiden hiihtovarusteista, taustalla kuuluu kiväärien pauke ammuntapaikalta. Tuli mieleeni, että nyt ei niin kovaa pauketta kuulunutkaan kuin taka vuosina. Kilpailijat ovat siirtyneet suureksi osaksi äänenvaimentimen käyttöön.
Se viime sunnuntaista. Tulevana viikonloppuna onkin oikein joukkotapahtuma eli SM-hiihdot tässä hirvenhiihdossa ja ne ovat Vaalassa. Siellä edustaa klaaniani 7 kilpasarjoissa ja 1 metsästys-sarjassa.
Kohta on jännitys huipussaan sillä huomenna on henkilökohtaiset sarjat "tulessa" ja sunnuntaina viestit.
Viime talvena menikin heillä hienosti. Veljekset, esikoinen ja kuopus ottivat yleisessä sarjassa kaksoisvoiton ja neiti-S sai kultaa nuorten sekasarjassa (näytti pojille ns. närhen värkit). Kaiken lisäksi viestissä onnisti miehiä kultamitalin verran. Voi olla ettei nyt käy sellainen tuuri, on näet paineita vähäsen.
Eihän se voitto ole niin tärkeää, vaan se rehti osanotto (vai miten se meni)
|
Laskurit, uusi 29.09.2010
|
*click*