Tänään, aamupäivällä, tuli suruviesti. Tuntui siltä, että se ei voi olla totta.

Mökki-naapuri oli lähtenyt aamulla omalle iäisyysmatkalleen.

Sairas hän kyllä oli, mutta olimme toiveikkaita paranemisen suhteen. Luotimme niin lääketieteeseen ja hoitoihin. Mutta tauti oli niin ärhäkkää lajia, että kuukauteen vei tämän ystävän. Surullista.

Toisaalta oli helpotus, ettei hänen tarvinnut kärsiä pidempään, hoidoista ei nähtävästi ollut apua. Toivoin kyllä hartaasti, että vielä olisimme tavanneet ensikesänäkin.

Hän elää muistoissamme.