Tänä aamuna minuun iski pätemisen tarve.

KYLLÄ MINÄ OSAAN ITSEKIN, en enää apua odota.

Hain porrastikkaat ja työkaluja. Siitä se homma alkoi. Asia oli näet niin, että olin ostanut makuuhuoneen ikkunaan sellaisen paperisen laskosverhon jo puoli vuotta sitten. Siellä se sitten nurkassa nökötti ja odotti asennusta. Kerran jo tutkiskelin ohjeita miten pitäs tehdä, mutta kun en löytänyt omaa pikku-näveriäni (jolla olisin saanut alun ruuveille) niin jätin vielä odottamaan jos vaikka "asiantuntija" innostuisi asennushommiin.

Tänä aamuna aurinko paistoi taas ohuen verhon läpi suoraan silmiin herättäen minut ennen aikojaan. Silloin päätin että nyt tänään jos koskaan tapahtuu jotain. Kun lähiomainen oli lähtenyt taimen istutukseen metsään, kannoin minä pienet tikkaat ja työkaluni (myös näverinkin) makuuhuoneeseen.

Tietysti asennus ohjeet olivat hävinneet, kissa varmaan oli sen lappusen syönyt tai muuten hävittänyt, kun se tykkää aina olla kaapin päällä ja tutkia mitä kaikkea on pienessä kupissa siinä vieressä. Eihän siinä muuta ollut kuin nämä asennusohjeet ja muut tarvittavat vimpaimet.

Onneksi muistin vielä miten ne kiinnikkeet piti suurinpiirtein laittaa, luenpahan ne sitten jos sattuvat joskus löytymään. Niinhän miehetkin tekevät, kokoavat kalusteen ensin ja lukevat vasta sitten ohjeet (jos silloinkaan) jos joku ei tunnu menevän kohdalleen.

Kyllä siinä varmaan puolituntia meni ennenkuin 4 pikkuruuvia oli ruuvattu ja pidikkeet ikkunan pielessä kiinni. Nopeemminhan se tietysti olisi käynyt jos porakoneen olisin avuksi ottanut. 4 kertaa olisi kuulunut että "tsriuu, tsriuu, tsriuu tsriuu" ja kaikki selvää, mutta halusinkin tehdä kaiken käsityönä. Sekin olevinaan jotain pätemistä.

Vähän jännitti, että menikö ne kiinnikkeet oikeinpäin ja saanko verhokiskon työnnettyä paikoilleen. Ei mitään ongelmaa, se on nyt paikoillaan.

Seuraava jännitysmomentti on illalla, kun saan kuulla miten paljon meni pieleen ja kuinka tyhmä olin kun en käyttänyt konevoimaa.

Mutta pääasia oli että sain sen paikoilleen ja ihan omin voimin, olkoon sitten vinossa ja vänksällään, nyt ei aurinko paista silmiini.

MINÄ OSASIN, en täysin poropeukalo ollutkaan.