Se on sitten jo kesäkuu. Kylläpä aika rientää. On ollut vaikka minkälaista touhua ettei ole jaksanut kirjoittamiseen syventyä.

Pihaa olen yrittänyt kohentaa ihmismäiseen kuntoon, mutta hidasta on sekin touhu. Sitä kun ei yksin kaikkea jaksa ja lähiomaisellakin on ne omat hommansa ettei jouda avuksi joka paikkaan.

Viime viikolla kävimme ostamassa pihakalusteet, pöydän ja tuoleja. Kotona sitten kokosimme ne ja asettelimme pihamaalle. Myös keinu sai pehmusteet.

Arvatkaapa mitä sitten tapahtui? Tietysti alkoi sataa. Ei edes keinua ennättänyt kokeilla, kun vettä tuli niin railakkaasti. Äkkiä vain pressua suojaksi etteivät pehmusteet vety.

Aloin jo ajatella, että ne ostokset olivat vika tikki, sen tähden alkoi se uusi "sadekausi". Mutta tänään oli jo hyvä päivä, lämmintäkin vielä. Tarkenin ulkona tehdä pikku hommia ilman päälystakkia. Teki mieli kyllä mennä kasvimaata tekemään, mutta jätin, eihän sillä niin tulenpalava kiire vielä ole.

Oikeastaan perimmäinen syy siihen oli, kun eilen sydän alkoi vähän muistutella levon tarpeellisuudesta. Omasta mielestäni en ole rehkinyt liikaa, mutta ei sitä näy paljon tarvitsevankaan, kun alkaa jo pumppu ripaskaa tanssia.

Niin, kun saisin siihen pikku-kasvimaahan siemenet itämään, pääsisin keskittymään työhuoneen kunnostukseen. Ja sitten kirja-hommiin. Päässä vilisee visioita niin että heikompaa pyörryttäisi. Vai onko tämä juttu osa syynä noihin sydän tuntemuksiin, voi olla, sekä päässä pyörivät muut ajatukset..

Ei muuta kui innolla eteenpäin (sanoi mummo lumessa).