Ette kyllä usko mikä minua taas viirasi., niinkuin ei olisi mitään muuta tähdellisempää tekemistä.

Ajattelin virkata ohuenohuesta langasta pienen pitsiliinan. Löysin lähiomaiseni vanhan tädin virkkaaman kauniin pitsiliinan jonka mallin mielsin aika helpoksi toteuttaa. Kun vielä kaapissa oli äidiltäni perimät tarvikkeet, pitsin virkkaamiseen sopivia virkkuukoukkuja sekä ohutta pellavalankaa. Tutkiessani koukkuja huomasin että mukana oli vielä koukku jolla olin virkannut kansakoulun käsityötunnilla nenäliinoihin ym. reunapitsejä. Koukku oli niin pieni etten sitä edes vanhoilla silmillä erottant, nimittäin sitä väkästä, vaikka nenälläni oli uudet rillitkin. Piti sormin tunnustella ja todeta että kyllä oli.

                                      Aloitin ketjusilmukoilla. Koko ajan päässä pyöri ettei tästä tule mitään, lanka karkasi jatkuvasti sormien välistä. Tosin hieman suuremman koukun otin käyttöön, mutta silti. Aloitin toisen kerroksen ja pidin jo varmana että siinä on tulossa jatkoa "tulevaan  näyttelyyni" joka koostuu ainoastaan kesken jääneistä käsitöistä. Pääsin jo kolmannelle kerrokselle, mutta sitten tulikin jo nälkä ja piti nousta etsimään välipalaa.

Aika näyttää yltääkö tämä valtaus pidemmälle, mutta pahasti pelkään että työ "näyttelyyni" päätyy. Toisaalta...toivossa on hyvä elää, jospa edes yhden liinan saisin aikaan tämän maallisen vaelluksen aikana. 

Se tärkeempi työ olisi ollut tänään marjapensaiden kevätruiskutus. Aloittelinkin sitä, mutta alkoi sataa tihuutella niin ei onnistunut ruiskutukset.