Niin se sidoskorjaus kurssi vaan alkoi, vaikka ohdakkeinen alkutaipale olikin.

Minä tietysti myöhästyin aloituksesta, tosin luvan perästä. Peruuntumis viestin saatuani lupauduinkin lähtemään muualle sunnuntaina ja sitä en kadu lainkaan. Oli näet näyttämötaidetta opiskelevien teatteri-esitys "Bernarda Alban talo". Oli tosi hyvä esitys, vaativa näyttelijöiltä ja vaati myös katselijoiltakin päästä asian ytimeen.

Tämä uusi kurssi oli kirjojen korjaamiseen kohdistuvaa oppia. Niitä tosiaan korjattiin, ei konservoitu. Niissä sai näkyä korjauksen jäljet, mutta kirja piti saada luettavaan kuntoon.

Tosi "räjähtäneitä" teoksia oli mukana, mutta myös helpompiakin juttuja. Itselläni oli kirja jonka lapset jo pieninä ollessaan saivat ja se on ollut kovassa käytössä, sellainen luontokirja, "Luonnon tietosanakirja" nimeltään. Valehtelematta se kirja purettiin yli 30:en osaan ja aloin ommella vihkoja kokoon kirjaksi. Loppujen lopuksi koko teos tuli vahvemmaksi ja tukevammaksi kuin uutena ollessaan.

Näitä tällaisia juttuja ahersimme taas viikon ajan tosi innostuneena jokainen. Päivät olivat yhtä pitkiä kuin peruskurssillakin, mutta nyt olivat illat valoisampia kuin aikaisemmin joten oli mielekkäämpää tehdä päivän päätteeksi kävelylenkkikin.

Läheisellä sillalla kävimme hengittämässä syvään raikasta happea, ihailemassa heräävää kevät luontoa ja kuuntelemassa linnun laulua. Jäät eivät olleet vielä kaikki lähteneet järvestä, mutta sulaa oli toki senverran, että kuun kuvajaisen sain ikuistettua veden pinnasta.

Aiemmissa kirjoituksissani on kuva tästä samasta paikasta, mutta paksun lumikerroksen peittämänä. Kuvien ottamisen väliä ei ole kuin kuukausi ja lumesta ei tietoakaan enää, niin rajusti ne sulivat pois.

Luostarin kissakin oli lähtenyt liikenteeseen, hiirien vai myyrienkö toivossa lie liikuskellut jopa parkipaikalla saakka.

Tietysti, kun luostarissa asuu, pitää silläkin olla musta "kaapu" yllä.

Viikko vierähti aivan huomaamatta ja alkoi olla kotiin lähdön aika. Viimeisenä päivänä kokosimme korjatut kirjat samalle pöydälle ja niitähän oli tosi paljon, joku ennätti laskeakin ne ja sai tulokseksi 66 kirjaa, vaikka osa oli jo viety pois omistajilleen.

Jäljellä oli enää todistusten jako ja loppu halaukset. Viimeinen ateria vielä yhdessä, jonka jälkeen jokainen lähti kotimatkalle omille tahoilleen.

Mukavat muistot jäivät tästäkin jaksosta. Vielä kun onnistuisi pääsemään syksyllä jatkokurssille, niin sittenpä olisi sidonta-oppi pääpiirteittäin tiedossa. Sitä ei voi sanoa että se olisi hallinnassa, ei vielä. Paljon on opittavaa ja käytännön työhän se vasta opettaisi, saisi vain tuon työhuoneen kuntoon ja hankittua työkaluja sekä muita tarvikkeita riittävästi. Haluja olisi kovastikin aloittaa käytännön harjoittelu.

Eräs pieni haave nosti taas päätään. Halu tehdä pikku-kirjanen alusta loppuun saakka teksteineen päivineen. Pitää vain suunnitella kuinka sen taitto homman tekisi ja tekstin kirjoittamisessakin on omat pulmansa. Tekstin käsittely kun ei vielä ole oikein "hanskassa", valitettavasti.

Mutta mitä sanoo kaikelle tälle haaveilemiselle horoskooppi? Kun minä intoa puhkuen tulin kotiin ja otin juuri ilmestyneen viikko-lehden käteeni, avautui horoskooppi sivu esiin ja siinä oli oheinen teksti:

"Huomaat yllättäen mitenpaljon hankintoja pitäisi tehdä ja lasket rahavarojasi. Olet valmis laittamaan johonkin liikaa rahaa, joten käytä harkintaa. Nyt ei ole otollinen aika hankkia laitteita."

Mistä ihmeestä se horoskoopin laatija tietää mitä olen suunnittelemassa?Uskoako vaiko ei? Masentaa tuollainen.

Lopuksi vielä kuva luostarin Trapesan ikkunalla olevista samovaareista.