Pihatiemme varressa on sellainen pikkuinen harmaa mökki. Sillä on oma, vaatimaton, historiansa, se ei olekaan ihan tavallinen varastoksi rakennettu maja.

Tarina alkaa sodan jälkeisistä vuosista, jolloin Suomen valtio asutti karjalaista siirtolais-väestöä.

Mieheni vanhemmat lähtivät sotaa pakoon, olisikohan ollut vuonna 1944 (ellen aivan väärin muista) ja joutuivat ensin Pohjanmaalle vähäksi aikaa. Sieltä heidät siirrettiin tänne Savon kivisille salomaille.

Ensin tämä suurperhe, isä, äiti ja 8 lasta ( vanhin lapsista oli jo maailmalla, omaa piätä elättämäs) majoitettiin tähän lähelle naapuriin. Isä kahden vanhemman pojan kanssa ryhtyi rakentamaan perheelle omaa asuntoa. Pienen mökin tekivät, tarkoitus oli saada asunto mahdollisimman nopeasti. Oli hyvä saada jalat oman pöydän alle, vieraiden nurkissa pyöriminen vierastutti, heitä kun oli niin suuri porukka, vaikka ei heitä millään tavalla syrjitty tässä talossa.

Pian olikin mökki valmis muuttoon. Pienihän se tosiaan oli, mitoiltaan noin 4x6metriä, mutta oma koti, se oli parasta. Siinä kävi toteen sekin sanonta: "Kyllä sopu sijaa antaa".

Ei voi kuin kuvitella iltaa, kun tuli nukkumaan menon aika, miten sijoitetaan 10 henkeä nukkumaan 24-25 m2 kokoiseen mökkiin. Tosin kesä aikaan vanhimmat lapset voivat viettää yöt vintillä, mutta ei se talvella käynyt päinsä.  Siinä sitä on oltu kuin "silakat suolassa".

Vuonna 1946 valmistui sitten uusi asunto tähän viereen ja perhe pääsi muuttamaan väljempiin tiloihin. Se on ollut yhtä juhlaa silloin, vaikka ei vielä silloinkaa jokaiselle omaa huonetta ollut tarjolla. Mutta eipä ollut siihen aikaan vaatimuksenakaan sellaiset ylellisyydet. Pääasia että oli katto pään päällä ja lämmintä  kylmää vastaan.

Pikku-mökki oli sen jälkeen asuntona vieraalle pariskunnalle sen ajan että he saivat valmiiksi oman mökin.

Eikä se senkään jälkeen hyödyttömäksi käynyt. Eläinsuojaksi alistettiin, hevosen tallina toimi muutamia vuosia. Myöhemmin, kun hevonen oli vaihdettu konevoimaan, vasikat ja jopa lampaatkin saivat suojan mökistä. Nyt on ollut jonkun vuoden varastona.

Mutta nyt on haaveena antaa mökille uusi elämä. Se pitäisi entisöidä.

Onneksi oli tehty lautavuoraus sisäpuolelle ennen eläinten pitoa, joten seinähirsien likaantuminen estyi. Ikkunat pitää laittaa entisen mallin mukaan ja lattia rakentaa. Vanhoja honekalujakin on riittävästi kalustaa mökki. Siinäpä on sitten mainio vierasmaja meillä. Tai sitten leikitään että se on kesämökkimme, eipähän tarvitse lähteä matkojen päähän mökille (sitä kun ei ihmeemmin olla mitään kesämökki ihmisiä).

Se on ainakin varma asia, ettei sitä purkamaan aleta, onhan sillä jo niin paljon tunnearvoa.