Nyt on kaikki joulu-valmistelut hyvällä tolalla. Lahjat on kaikki paketeissa ja odottavat vain jakamista. Kinkku muhii uunissa ja paikat siivottu. Mitähän tekisi huomenna? Ei ole näin leppoisaa joulua ollut minulla vielä. Näkyy olevan tosiaan vain järjestely kysymys.

Kuusikin on tuotu sisään. Koristelematta tosin on vielä, kun tulimme siihen tulokseen, että kissat kuitenkin yön aikana riisuu sen. Antaa vanhan miehen koristella se aamulla.

Se tässä pyrki huvittamaan miten ihminen tosiaan muuttuu vanhetessaan lapseksi jälleen. Kun lapset olivat pieniä, olivat he kovin malttamattomia näiden joulu-touhujen kanssa. Nyt oli sama juttu tuon lähiomaisen, vanhan miehen, kanssa. Kuusenkin olisi tuonut sisään heti kun sai sen metsästä. Sanoin, että ei ennenkuin lattia on pyyhitty. Voi voi miten oli vaikeeta odottaa ja minä kiusallanikin pitkitin asiaa

Oho, mitä tuli tehtyä ...kiusaa. Aika tuhma olin vaikka on jo aatonaatto. Lapsellinen minäkin, vanhoja höppänöitä kumpainenkin .

Huomenna on sitten se kauan, kokonaisen vuoden, odotettu joulu-aatto. Yleensä silloin käydään haudoilla, mutta kuinka käyneen huomenna. Jo tänään oli pakkasta niin ettei autoakaan kärsinyt käynnistää. Aamulla mittari näytti -31 astetta ja huomiseksi on luvattu vielä kireempää pakkasta. Tuumattiinkin että käydään sitten kun vähän leutonee ilma.

Nyt kurkistan kinkun mittaria ja lähden nukkumaan hetkeksi että jaksaa aamulla olla virkeänä ihmettelemässä kaunista pakkasaamua.

Toivotan kaikille blogissani vieraileville HYVÄÄ ja RAUHALLISTA JOULUA.