Kuuma kesä näkyy odotuttavan vielä. Mutta ei ole väliäkään sillä tappo-kelillä, paljon helpompaa on elellä, kun on tällainen siedettävä lämpötila. Taitaa olla nyt vajaa +20 mittarissa.
Tänään, aamuyöstä satoi senverran ettei tarvitse kasvimaata ja kukka istutuksia kastella. Aamulla ensitöikseni hipsuttelin sademittarille katsomaan montako milliä tuli. Vähän hölmistyneenä katselin, kun mittari kuppi oli piripintaan saakka täynnä. Niinkö paljon sitä vettä oli sitten tullut, vaikka pihamaa ei lainehtinutkaan. Piti varmistaa talon toisella puolella oleva mittalasi ja siinä oli vain 5 mm. Jopa oli taivas epätasaisasti vatensä jakanut.
Paljastuihan se asian oikea laita. Pikku-A kasteli päivällä mummon kukkapenkkiä ja pistipä samalla sademittalasin täyteen. Siihen kun on niin mukava kaataa vettä.
Eihän tuossa vahinkoa tullut, ei ole virallinen mittauspiste.

Eilen katselin sääennusteita ja niissä luvattiin sadetta koko tälle viikolle joka päiväksi, ei paljoa mutta kastuu sitä pienessäkin sateessa. Laitoin viestiä isommille tytöille etteivät masennu, sadetta on täälläkin.

Tytöt, 17, 16 ja kohta 15-vuotiaat neitoset näet ovat kielitaitoaan kartuttamassa Englannissa ja ovat olleet vähän harmissaan kun siellä on sadetta riittänyt, eikä lämpötilassakaan ole ollut hurraamista.
Toivottavasti ei niin kylmä ole että kielen kangistaa.
On se aika elämys nuorille lähteä omin nokkineen maailmalle. Vai tuntuuko se vain näin vanhemman sukupolven edustajan mielestä.  Kun kuulin keväällä suunnitelmista, päivittelin mielessäni miten vanhemmat uskaltavat laskea heitä, mutta tietysti luottavat niin jälkikasvuunsa.  Ja hyvä näin, eihän sitä opi jos ei uskalla. Kokemusta on siitäkin asiasta.

Itse olen ollut arka lähtemään uusiin paikkoihin, etenkin yksin. Muistan hyvin kun lähdin eka kerran omin nokkineni ulkomaille. Ja miksen muistaisi, kun siitä ei ole vielä kuin 12 vuotta.
Olin pitkät ajat taas samoissa ympyröissä pyörinyt, enkä paljon ulkomaailmaan kontaktia ottanut. Olin jo kurkkuani myöten täynnä arkea. Yritin houkutella lähiomaista johonkin reissuun, mutta eihän hänellä ollut minulle aikaa.
Sisu alkoi nousta... minä näytän, pääsen yksinkin.  Löysin mukavalta tuntuneen matka kohteen, Madeiralle menisin. Mutta yksin on aika tylsä matkustaa. Sain seurakseni naapurin emännän, jolle ulkomaan matka oli uutta ja jännittävää. Olimme joskus leikillämme haaveilleet että joskus vielä lähdemme johonkin kauas, mutta en osannut arvata että siitä myös totta tulisi.
Kun lähtöaika läheni, alkoi jännityskin nousta pintaan. Mitenhän tämä nyt onnistuu, en montaa kertaa ollut maan rajojen ulkopuolelle matkustanut ja kielitaito oli olematon, kuten kaverillakin. Ne harvat kerrat jolloin olin reissunnut, oli aina ollut joku kokenut  ohjailemassa, senkun vain perästä kulkenut.
Hyvin kaikki sujui alusta asti, ehjänä ja terveinä kotiin palasimme.
Siitä matkasta jäi hyvät muistot.