On taas se aika vuodesta jolloin isät ovat olleet päivänsankareita. Niin meilläkin. Vaikka tuo mies, joka meillä asuu,  ei olekaan isäni, muusta syystä lähiomainen, on hän lasteni isä. Ja koska lapset eivät ole enää jaloissa pyörimässä, niin minun piti tehdä se isänpäiväkakku.

Tällä kertaa siinä oli...sanotaanko haastetta. Olisi sen ymmärtänyt jos ensimmäistä kertaa olisin kakun leipomisen parissa. Mutta vanhemmiten näkyy ihminen taantuva, oli homma mikä tahansa.

Otin jo edellisenä iltana kakkupohjan pakastimesta sulamaan. Olin jo aiemmin sen leiponut ja pakastanut tulevaa tarvetta varten. Myös kermapurkit otin sulamaan. Nyt joku tietysti kysyy, miksi kerma pitää pakastimessa pitää, eikö jääkaappi riitä? Asia oli niin, että pyysin lähiomaisen tuomaan kaupungista kermaa. Toihan hän, mutta punaisella, 30% alennuslipulla varustettuja purkkeja. Kermaviiliä ne olisivat olleet käyttöpäivänä jääkaapissa säilytettynä, joten "fiksuna emona" tyrkkäsin ne pakastimeen.

Eilen sitten aloin täyttämään kakkua, sellaisin täyttein jota en ollut vielä koskaan kokeillut. Sen mustaherukka- olisikohan se ollut jotain moussen tapaista mössöä, osasin kyllä tehdä, olihan ohjelappu pöydän nurkalla. Sitten vaan laittamaan hyydytysvuokaan korokelaitoja leivinpaperista. Jaaha, temppuhan sekin oli...teippi ei tarttunut paperiin eikä myöskään vuoan reunaan. Hoksasin että laitan pojalevyn vuokaan, pitäähän se reunapaperia pystyssä. Okei... se onnistui.

Sitten puolet täytteestä ja uusi kakkulevy..Silloin astui ongelmat kuvaan. Kakkulevy oli hauras (perunajauhoista leivottu) ja murtui kaksinkerroin paikoilleen laittaessa. Sain lopulta keinoteltua sen paikoilleen. Uusi täytekerros ja viimeinen levy.

Kumpa ei olisi sitä tarvinnut, mutta piti kuin pitikin tehdä työ loppuun. Se levy oli tarttunut paperiin kiinni ja varovaisista yrityksistä huolimatta yksinkertaisesti hajosi käsiin. Asettele siinä sitten piniksi palasiksi murentunutta kakkulevyä paikoilleen, lusikalla yrittelin saada tasaisemmaksi pintaa vielä. Eihän se kermavaahdon alla olisi haitannut, mutta kun päällimmäiseksi piti tulla mehuhyytelö. Jäi se epätasaisuus kuultamaan sen hyytelön läpi jonkun verran, mutta päätin että näillä mennään, jospa se maistuisi kumminkin kaikesta huolimatta.

Piti vielä tästä murheenkryynistä kuvakin ottaa. Ja niin olin hermostunut etten älynnyt kääntää edustavampaa puolta kameralle, vaan ikuistettua tuli sottasin osa.

Oppia ikä kaikki, se oli opetus tässäkin hommassa. Miksi minä poloinen otin sen pohjan sulamaan jo illalla? Sen olisi ennättänyt ottaa vasta sitten kun täyte oli jo tehty. Kakku kun oli jo valmiiksi leikattu 3:en  osaan ja leivinpaperit osien välissä. Jäisenä ne kiekot olisivat olleet helpot laittaa paikoilleen ja ne olisi edistäneet täytteen hyytymistä.

Loppu hyvin - kaikki hyvin. Maistunut on ...puolet jo syöty.