Aika kummallinen se loppujen löpuksi on...se ihmisen mieli. Sitä on välillä äkäinen kuin "sian pieru" ja kohta lempeä ja lämmin, ikäänkuin vasta lypsetty maito.

Nyt se taas tapahtui, mielentilan muutos nimittäin, minullakin.

Iltapäivällä olin aika äkäinen. Kaikki tuntui menevän pieleen. Väsyttikin. Olin leiponut jo 3 päivää peräjälkeen pakastimeen pantavaa. Kun kerran nuo ilmat menivät niin viileiksi niin ajattelin että onkin oiva aika lämmittää uunia ja täydentää leipä varastoja. Vielä piti tänään paistaa munkkeja isännälle evääksi huomiseksi ja heinänkorjuu väelle iltapäiväksi.

Siinä sitten lepotaukoa pidellessä "pidin seuraa" tietokoneelle. Siinähän se hermo rupesikn pettämään. Jotain ihme hämminkiä alkoi sähköpostin lähettämisessä olla, osa tuli pumerangina takaisin, enkä ymmärtänyt mitään viestistä mikä siinä oli mukana. Manasin siinä jo koneet ja "mukulat". Oli niitä miten monta tahansa, ei ne silloin ole paikalla kun tarvitsisi, lomalla vain luuhaavat. Kaiken kukkuraksi alkoi ulko-ovelta kuulua kahvinkeitto komentoja.

Kahvit vain tippumaan ja paiskasin koneen kiinni. Olkoot sekin miten tykkää. Onpa hyvä kun taas jään yksin muutamaksi päiväksi, ajattelin.

Eipä siinä tarvinnut kuin kuppi kuumaa kahvia ja puhelimessakin oli tekstiviesti kuopukselta: "Tulen ehkä ylihuomenna."

Hyvä, hyvä, kaikki näkyy järjestyvän. Kahvi virkisti väsyneen, sähköpostin saajalla olikin liian täysi postilaatikko, siinä sen takkuilun syy. Heinävähäsetkin oli katoksessa ja kuopus kotiin tulossa.

Sen minä huomenna teen, että pidän vapaapäivän. En leivo niin kakkaran kakkaraa. Pitää vain katsoa kalenterista olisko missä kesäteatteri esitystä.

Mutta se on tässä nyt pääasia, että PIPO EI KIRISTÄ ENÄÄ.