Vaivuin taas kerran muistelemaan kaikkea mennyttä, jopa sellaisia asioita joita ei muistanut enää ollenkaan.

Suunnitelmissa on tehdä lähipäivinä pientä pintaremonttia, olohuoneen lattia näet kaipaa kohennusta. Ja sehän tietää, että huone on tyhjennettävä kaikesta tavarasta.

"Jaaha, noita hyllyjä ja kaappeja ei nosta tuosta Erkkikään", sanoin, sillä niin paljon oli hyllyille kertynyt tavaraa ja särkyvää kaikenlisäksi. Ei muuta kuin hommiin tyhjentämään niitä. Nytpä olikin tilaisuus heittää joutava roina pois.

Aloitin pikku-kaapista jota en ollutkaan aikoihin järjestellyt. Sinne oli vain surutta sullottu tavaraa jota ei enää käytetty, mutta "ehkä joskus"....

Nostelin täpötäydestä kaapista tavaraa lattialle. Punainen puhelin, pyöritettävällä numerolevyllä...sehän antoi vielä samaa ratisevaa ääntä levyä pyörittäessä kuin silloin ennen. Muistaakseni myös kunnossa muutenkin. Toinen puhelin, musta näppäimillä varustettu, kunnossa sekin. Tuli ikävä sen pikavalinta toimintoa, sellaista ei kännykässäni olekaan, luulen ainakin.

Mitäs papereita siellä tuollainen pino on? Selaan niitä, muistiinpanoja jostakin, karttoja, jokunen valokuvakin, tosin huonoja otoksia, suklaarasiallinen kaikenlaista pikkutavaraa, matkalippuja, pääsylippuja, lasinalusia ja jopa lippu maanalaisella matkustamisesta ym.

Voi hyvä Luoja! Täälläkö nämä olivatkin? 12 vuotta sitten olleen Keski-Euroopan retken muistiinpanot ja kaikki matkalla kertynyt "krääsä" josta oli tarkoitus sommitella kollaasi, mutta jäi siinä kevätkiireiden jalkoihin.

Oli siellä muovia sekä tarramuovia joilla lasten koulukirjoja päällystin aikoinani, pojat kun eivät oikein innostuneita siitä hommasta. Nyt olivat jo liimat kuivuneet.

Mutta entäs tuossa nurkassa olevat paperit, otin ne laittaakseni roskikseen. EI..ei näitä sittenkään. Siinähän oli kirjeitä, kortteja ja lasten piirustuksia ja vaikka mitä. Siinä se aika vierähtikin kun jäin lukemaan ja muistelemaan menneitä, tietysti niitä hyviä aikoja.

Kun kaappi oli tyhjä ja tavarat lajiteltu säilytettäviin ja pois heitettäviin, huomasin että se joutavan tavaran läjä oli yllättävän pieni. Eihän sen näin pitänyt mennä, ei ollenkaan. Mutta kun ne muut tavarat ja paperit olivat muistoja täynnä, ei niitä voi hävittää. Jopa vanhat, suuren suurilla linsseillä varustetut silmälasini. Miten niistäkään olisin raaskinut luopua.

Niinpä pakkasin tavarat laatikkoon ja vein varastoon, kun ovat tähänkin saakka säilyneet löytyy niille paikka jatkossakin. Sitten joskus tulevaisuudessa etsin laatikon esiin ja vaivun taas nostalgian lumoihin. Olen varma että tuon laatikon  rinnalle ilmestyy vielä toinenkin laatikko, ehkä vielä kolmaskin, kuka tietää. Kaikesta kun pulpahtelee muistoja, jopa pienistä muistiinpano vihkosistakin.

No, tämä oli yhden kaapin nostalginen sisältö.