On jo aika antaa uusia tietoja Santran edesottamuksista. Olen ollut usean päivän ajan poissa kotoa, se on syynä tiedoituksen  viivästymiseen.

Näissä kuvissa Santra vielä aivan rauhallisesti käyskentelee pihamaalla haistellen kuusen oksien tuoksua ja pötkötellen auringon lämmittämällä olemattomalla nurmikolla. On äitienpäivän aatto.  Juttelemme, neiti-M ja minä, että olisi erittäin mukava juttu jos pennut syntyisivät juuri äitienpäivänä.

Seuraavana iltapäivänä, siis äitienpäivänä, alkoi sen olo olla tukalaa, käveli perässäni naukuen, kuin apua pyydellen. Selvä peli... synnyttämisen aika on siis koittanut. Tein pesää sinne ja toista tänne yrittäen houkutella asettumaan jompaan kumpaan. Ihmettelin vähän kun ei ollut mennytkään piiloon kuten aiemmin teki. Arvelin että on joku hämminki kun noin ilmoittaa vointinsa. Sikiövedetkin alkoivat jo tihkua kävellessä, mutta ei osannut rauhoittua.

Yht'äkkiä lähtikin kipittämään heinävajaan ja hävisi sinne johonkin paalien väliin.

Seuraavana aamuna lähiomainen ei antanut periksi vaan etsi niin kauan että löysi kissan pesän ja toi 4 pikku rääpälettä eteiseen tehtyyn petiin.

Jo kelpasi sisä-peti Santrallekin, huomasi oman elämänsäkin helpottuvan ihmisten ilmoilla ollessa.

Oli ne pieniä reppanoita, pennut. Kuvassa on pienoiskivärin panos lipas, joka on hiukan pidempi kuin tulitikkurasia, vertailu mittana.

Joku varmaan kiinnittää huomionsa roskaiseen alustaa, mutta näitten karvoissa kulkeutui heinänroskia syntymäpesästä ja oli kiire kuvata.

Huomenna tulee viikko syntymästä, sitten kuvataan taas. Kasvaneethan ovat jo huimasti. Santra hoitaa niitä lapsosiaan hyvin, koko ajan on tarjolla tissimaitoa ja lämmintä äidin syliä. Ei malta kovin petilaatikosta poistua, mutta kun ei hiekkalaatikolla tykkää käydä, niin hetken verran piipahtaa ulkona asioilla.

Ai joo, sehän piti vielä mainita, että pennuista on 2 tyttöä ja 2 poikaa.