Tänään aloitti meidän porukan miehet hirvijahdin. Olivatkin ERITTÄIN MALTILLISIA, kun eivät rynnänneet jo viime viikonloppuna metsään. Varmaan laskelmoivat, että kun hirviä ei ole näkynyt alueella viime aikoina, niin naapuriseurueiden mellastaessa jahdin lumoissa samalla hätistävät hirvet rauhallisemmalle alueelle. Siis heidän mailleen. Uskoisin, että tällaiset ajatukset on olleet mielessä. No, katsotaan mikä on tulos sunnuntai-iltana ja mikä on saldo kylmiössä.

Hyvin rauhallisesti tuntui sujuvan aamutoimet meidän keittiössä, alkaa varmaan olla se lähtö niin rutinoitunutta, nimittäin takavuosien jahtiin lähtöön verrattuna. Oli laitettu makuuhuoneen ovikin kiinni peräti, etten heräisi.

Toista se oli vuosia sitten, ei sitä saanut eukko sängyssä lojua, piti olla eväiden laitossa ja muita tarvikkeita etsimässä. Aseisiin en tosin tarvinnut (tai saanut) koskea, niiden kuntoon laitto tapahtui miesväen taholta.

Muistui mieleen jo kauan sitten eräs syksy. Silloin oli jahtiin lähdössä lähiomaisen kanssa 2 vanhinta lasta. Jo illalla alkoi valmistautuminen, reppujen ja vaatteiden etsiminen. Uutiset olivat menossa TV:ssä ja odotin siinä jotain tärkeää uutistapahtumaa. Mutta kuinkas kävikään? Lähiomainen ei löytänyt jotain vaatekappalettaan, oliko se pipo vai joku muu, komenti minua etsimään sen. Sanoin, että katson uutiset ensin, käyn sitten aitasta hakemassa. Ei käynyt se, oli haettava just nyt, se oli tärkeämpi kuin uutiset.

Silloin suutuin ja nousin kapinaan. Kävin kyllä puuttuvat vehkeet, mutta päätin ettei minua enää pompotella, aikuiset ihmiset, tehkööt aamulla omat eväänsä, minä en niihin enää kajoa.

Niin tapahtuikin, onneksi en ollut vielä leppynyt niin paljon, että olisin voileipiä tehnyt ja kahvia laittanut termariin. Hyvinhän tuo onnistui heiltäkin.

Huvittavinta siinä oli se, mitä sain sitten lehdestä lukea. Siihen tulokseen tulin silloin, ettei ole kaikkeen uskomista mitä lehteen on painettu.

Oli näet lehti-ihmisiä tulossa tekemään juttua tyttäremme hirven metsästyksestä (kaatoi 2 hirveä silloin). Jutun alussa oli selostus aamutouhuista ennen metsään lähtöä, miten eväät oli laitettu ja emäntä keittänyt kahvin termospulloon j.n.e. Mitä ne naiset niistä tiesivät, kun eivät edes tupaan tulleet. Ja kaiken kukkuraksi oli ensimmäinen kerta, kun en keittänyt kahvia valmiiksi saati sitten pullottanut.

Se oli senkertainen aamu. Laitoin sen jälkeen monet monet kerrat eväitä kylläkin, mutta viime vuosina en ole enää siihen passaamiseen sortunut, hyvin ovat eväänsä saaneet. Ja mikseivät olisi, aikuiset ihmiset.