Lämpöä on tänä kesänä riittänyt, kuka siitä on pitänyt, kuka ei, se on sitten toinen juttu.

Koko heinäkuu oli yhtä hellettä. Ensin oltiin iloisia, tulipa hyvät heinäpoudat. Saadaankin heinät latoon ilman hämminkiä. Niinhän siinä kävikin, ei ole tämän paikan ladossa tänä vuonna "pestyjä heiniä.

Vähitellen aloimme jo odotella sadekuuroja.Jokunen pikku ripaus on tullut, mutta niin vähän ettei niistä ole ollut ei unelle ei nälälle, kuten ennenaikaan vanhat sanoivat. Helteet vaan jatkuivat ja lämpötila kohosi. Yli +30 asteen mittarin elohopea keposesti kiipesi.

Kävi se jo voimien päällekin, monta päivää meni rokuliin kuumuuden vuoksi. Mihinkään työhön ei jaksanut tarttua.Ja juomaa kului litra tolkulla. Mutta kaivattuo sadetta ei vain kuulunut. Onneksi kaivoissa riitti vesi kukkien kasteluun.

Sitten eräänä yönä heräsin aikamoiseen puhurin ryskämiseen. En tosin viitsinyt silmiäni avata, kuulostelin ettei ainakaan ukkosta ole kun ei sellaista jyrinää kuulunut. Lähiomainen nousi senverran, että houkutteli kissat sisään ja oli vähän seurannut minnepäin puut "kumartavat", mutta kun ei näyttänyt olevan rakennuksille vaaraa, tuli takaisin nukkumaan. Sitten alkoi sataa, hyvä hyvä. Tuulikin alkoi tyyntyä, tai sitten nukahdin kesken kaiken.

Aamulla näin sadetta kertyneen peräti 4 mm, irtotavaroita oli pihalla lennellyt sinne sun tänne. Yhden ison koivun oli tuuli kaatanut pellonlaidasta. Se vielä jäi konkeloon lehtikuusta vasten. (Yritin saada tähän kuvaa konkelo koivusta, muttei vuodatus sallinut kuvansiirtoa).

Puuronkeittoon ryhtyessä alkoi paljastua laajemmat tuhot. Sähköt olivat poikki. Ei auttanut muu kuin alkaa viritellä tulta hellaan ja se tietysti savutti. Vihdoin viimein pääsimme aamupalalle. Tuumasimme että näinhän sitä on eletty ennenkin, ei sähköhellaa, ei jääkaappia, puhelimetkaan eivät toimineet. Ei hätää, kohta se virta tulee, eihän se katko ole ennenkään pitkä ollut. Löysin kaapin perältä pienen paristo-radion josta saimme kuulla tuhon laajuuden. Se siitä sähkön pikaisesta palautumisesta.

Vaikka Astan helma vain hiukan pyyhkäisi aluettamme, saimme olla ja elellä kuin ennenvanhaan kokonaista 40 tuntia. Eniten askarrutti pakasteiden säilyvyys, mutta siihen toikin avun aggregaatti jonka lähiomainen onnistui hankkimaan. Ahdoimme arkkuihin myös tyttären perheen pakasteet. Sitten alkoikin jännittäminen, kestääkö nämä vanhat arkut, etteivät vain nyt sano yhteistyö sopimustaan irti. Onneksi kestivät, varmaan auttoi sekin, kun ei ollut kovin jäätä vielä.

Koetimme etsiä tyttöjen kanssa positiivisia puolia katkoksesta. Ei niitä siinä vaiheessa monta löytynyt: ei tarvitse pyykille ruveta, eikä silittämään, imurointikin voidaan unohtaa.

Loppujen lopuksi ei tämä myrsky meitä paljon haitannut. Enemmän oli sympatiat noiden karjatilallisten puolella. Saivatko kaikki lehmänsä lypsettyä? Maidonjäähdytyksessä ainakin oli joillakin ollut ongelmia, viemäriin oli pitänyt maidot laskea.

Ja ne, joille ei sitä sähköä ole vieläkään saatu korjattua, heillä on varmaan ollut ankeat ajat, sitä kun tämä nykyelämä on niin sähköstä riippuvainen.

Entäs sitten tämä Veera-myrsky? Se ei kyllä meille asti ulottunut, mutta raivona oli Veera ollut uutisista päätellen. Voi yhen kerran!!

Vielä on ennustettu kolmatta myräkkää ja suurimmat mahdollisuudet on että se suuntautuu tänne Itä-Suomeen. Täällä on kyllä tähän asti saatu olla kuin herran kukkarossa, jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää. Muuta ei kyllä odoteta kuin sadetta.

No vihdoin se kuva suostui tulemaan siitä konkelosta, mutta hyvin onnistui sen kaato metsuri-pojalta.