Jokohan se kirja-parka olisi puristunut tarpeeksi. Onkin vierähtänyt päivä poikineen sitten aloitusjakson. Tuli näet kaikenlaista muuta puuhaa, ettei tullut  päivitettyä tätä puolta lainkaan. Oli sairastelut ja pääsiäisen vietot, ruuhkautunut sähköpostikin piti selvittää. Nyt vain sopii toivoa, että muistaisin kaiken mitä olin aikonut kirjoittaa.

Siispä asiaan.

Aurinko  oli jo noussut aikoja sitten noustessani opiskelija-hotellin (jossa olin majoittuneena) leveältä vuoteelta. Itse asiassa tämä vuoteen leveyskin oli yllätys. Olin ajatellut, että koska luostarissa ollaan, on vuoteet askeettiset, kapeat ja kovat. Varmaan se kuvitelma on tullut television luostari-elokuvista. Mutta eivätpä olleetkaan, hyvä niissä oli nukkua, makeat unet sai. Olisi minulle kelvannut se vaatimattomampikin, sopeutuvainen luonne kun olen.

Aamutoimien jälkeen oli vuorossa aamiainen. Se tarjottiin ravintola Trpetsassa, hyvin viihtyisässä paikassa. Ei ollut aamupalassa valittamista, niin runsas se oli, ei edes kahville masuun tilaa jäänyt.

Kello alkoi olla jo niin paljon, ettei asunnolle viitsinyt lähteä joten katselin auringon kultaamia hankia pihapiirissä ja kuuntelin hiljaisuutta. Kyllä...hiljaisuutta voi todellakin kuunnella.

Kello 9 :ltä alkoi oppitunnit. Jopa pääsi kirja-aihio puristuksestaan ja kansien väliin. Ei siinä virheiltä välttynyt, mutta sehän on enemmän sääntö kuin poikkeus kun ottaa tämän kyseisen opiskelijan iän ja kokemusen alalta huomioon. Kannet jäivät liian pitkiksi, ei muuta kuin katkaisemaan ne oikean pituisiksi ja sillähän se selvisi.

Kun ensimmäinen oli valmis niin uusia vihkoja ompelemaan kipakan kiireen kanssa. Kaikki tarvikkeet olivat opistolta ostettavissa, eihän niitä tietämätön osannut mukaansa kotoa viedä. Sitäpaitsi, ei siellä kotona olisi ollutkaan sellaisia tarpeita joita olisi voinut mukaansa ottaa.

Puoliltapäivin siirryimme sitten lounaalle. Mahtavaa päästä suoraan valmiin ruuan ääreen. Herkkua oli siinä monenlaista, lähes kaikki myös tälaiselle ruokarajoitteisellekin sopivaa. Lihaa ei ollut koko aikana tarjolla koska oli paasto-aika, mutta ei se haitannut lainkaan, kalaa oli monessakin muodossa ja kasviksia. Herkullista ruokaa kerta kaikkiaan.

Ruokailtuamme suunnistimme taas luokkahuoneeseen. Joskus siinä ennätti pistäytyä matkamuisto-myymälä Tuohuksessa katsomassa hennoisiko ostaa mielestäni maailman parasta marmelaadi -namia illanratoksi.  Eräänä päivänä lankesinkin pussillisen ostamaan ja sitten katumaan ostostani illalla. Kävi näet niin, että illalla vuoteessa lueskellessani käteni ohjautui jotenkin automaattisesti nami-pussin suulle. Eipä aikaakaan kun tuli sellainen ällö-olo ja samassa huomasin, että pussissa oli ainoastaan 2 palaa jäljellä. Kaikki oli mennyt aivan huomaamatta, vaikka sen pussillisen olisi pitänyt riittää koko loppuviikon.

Siinä sitä ahersimme innolla kirjan toisensa jälkeen valmiiksi. Syntyi suoraselkäistä-, pyöreäselkäistä- ja liimasidos kirjaa kuin liukuhihnalta. Irtokansimenetelmällä teimme kaikki. Ei ne kannet niissä kirjoissa ole irrallaan, mutta en pysty selostamaan mikä ero on kiintokansimenetelmään verrattuna, kun en ole vielä sitä menetelmää oppinut.

Kolmelta oli kahvitauko. Pitihän sitä kahvia saada jo iltapäivällä kun aamukahvi jäi "tilanpuutteen" vuoksi nauttimatta.

Kun kahvit oli ryystetty, niin kiireellä töihin takaisin. Kiivasta työskentelyä kesti koko iltapäivän myöhään iltaan saakka.

Yllä olevasta kuvasta ei nyt näe kaikkia työkaluja joita tarvitsee (muita kuvia en voi laittaa, kun niissä on ihmiset helposti tunnistettavissa, eikä ole julkaisu lupaa), mutta tuo puristin on yksi tärkeimmistä. Paperileikkuri on aivan alussa tärkeä ja ennen selän pyöristystä on sivujen tasaus tehtävä. Siihen tarvitsimme vallan giljotiiniä, ei sen pienempää vehjettä.

Tulin siihen tulokseen, että minusta ei tule pyöveliä, se ammatti on opiskelulistaltani jo yliviivattu. En näet mahtanut giljotiinille mitään, ei voima riittänyt eikä painokaan auttanut vaikka luulin sitä olevan tarpeeksi. Ei auttanut muu kuin pyytää opettaja avuksi.

Illalla  nautimme teetä ja voileipää. Ei ne työt vielä siihen loppuneet, jatkoimme  tunnin-puolitoistakin ennenkuin maltoimme lopettaa. Mutta sitten olikin jo päivä täysi, kovasti teki mieli jo pitkäkseen, lonkkakin esitti vastalauseitaan pitkästä paikallan istumisesta.

Hyvää olisi tehnyt pieni kävelylenkki kaiken jälkeen, mutta kun oli pimeää ja tiet hyvin liukkaat, ei sitä uskaltanut noin vain lähteä mihinkään. Toisaalta se leveä ja hyvä vuodekin houkutteli. Ei tarvinnut liioin unta houkutella, taisi Nukku-Matti olla porraskäytävässä ihan kyttäämässä, koska ne "likat" nukkumaan tulevat.