Vihdoin viimein on tilaisuus kirjoitella viikonlopun retkestä. Mutta muistanko enää kaikkea oleellista siitä, se onkin jo toinen juttu. Mutta yritän.

Perjantai oli lähtöpäivä, ei onneksi 13 pv. Matkan järjesti Stora Enso Metsä sopimusmyyjilleen, SE Tähtiristeily nimikkeellä. Matkalle oli ilmoittauduttava jo touko-kesäkuun vaihteessa .

Jokunen viikko sitten saimme kutsun myös "linnan juhliin" Savonlinnaan. "Kallis kannettuni (tytär) ja vävy viettivät yhteiset syntymäpäivät, 80 v (40+40). Arvaatte varmaan että otti pattiin kun ei päästy sinne.

Koko laiva-matka fiilinki oli pois pyyhitty. Vielä tuntia ennen kotoa lähtöä minulla ei ollut edes mitään pakattunakaan. Olihan se sitten viskattava jokunen rätti laukkuun hammasharjan kaveriksi ja matkaan. Tuolla kaupungissa nousimme yhteiskuljetukseen. Sadekin alkoi.

Tämä kuva on otettu Tähtihovin pihassa Heinolassa.

Bussi oli iso ja tilava, mikäs siinä oli matkustaa, ilmanvaihtokin toimi hyvin. Mutta mieltä kaiveli yhä, ei haluttanut lainkaan olla mukana. Kaiken lisäksi alkoi vaivata tavanomainen koti-ikävä, joka vaivaa lähes joka kerta kun lähden pidemmälle matkalle. Mieli tekisi aina kääntyä takaisin kotiin... miksi lähdinkään, ei tämä ole yhtään kivaa.

Mitähän muuten tekisin jos joskus tulisi kesken matkaa joku, joka sanoisi että hyppää kyytiin, vien sinut kotiin, eikä tule mitään seuraamuksia (sakkomaksuja). Näinköhän kuitenkaan keskeyttäisin matkan, voi olla niin etten kääntyisi... kuitenkaan.

Matka jatkui ja kohta olimme Helsingin ruuhkissa. Voi hyvä tavaton mikä liikenne!

Siinä sitä kaupunkia bussin ikkunasta katsellessani huokasin, mikä onni on että en tarvitse asua kaupungissa. Siellä asuminen olisi hirveää, hermot menisivät alta aika yksikön, vaikka mielestäni omistan aika venyvät hermot.

Laivaan pääsimme aikataun mukaisesti. Hytin paikkaa jännäsin, kipeällä jalalla ei kovin paljon rappusia kaivannut, laivalla en hevin hissiin mene, jos en mielelläni muuallakaan. Onni potkaisi, hytti oli 5:llä kannella, buffet-ravintola 7:ssä ja yökerho  6:lla.  Laiva oli muuten nimeltään Baltic Princess.

Yllä oleva laiva ei ole se "meidän paatti", samanlainen kyllä joskin pienempi. Princess oli 212 metriä pitkä, hyttikäytävälläkin oli pituutta kuin nälkävuodella.

Vai mitä mieltä olette?

Ruokaa oli ja sitä myös meihin maalaisiin upposi. Yksi huvittava juttu sattui myös. Tuo lähiomainen kun on vannonut ettei pistä suuhunsa katkarapuja, ne  kuulemma muistuttavat toukkia, eikä myöskään mustekalaa eikä simpukoita. No annas olla, mies kasasi herkkuja lautaselleen, huomasin että mukana oli friteerattuja rinkuloita. Söi hyvällä ruokahalulla. Ei siinä mitään. Kotona kysäisin, että miltä ne rinkulat maistuivat, kun itse en jauhojen pelossa voinut niitä ottaa. "Hyviä ne oli, mitä ne lie olleet." Sanoin että mustekalaa. Hyvä ettei oksentanut. Nyt on flunssassa ja väittää että ne mustekalat saivat hänet sairastumaan.

Yökerhossa oli tervetulo tilaisuus, mutta tansseihin ei meistä enää ollut, nukkumaan painuimme. Olisipa vaan osannut nukkua, taas outo peti. Olin toivonut mielessäni että laiva olisi merellä ja keinuisi hienokseltaan, tuudittaisi hyvään uneen. Kattia kans, Tallinnan satamassa seisoa jökötti suurimman osan risteilystä, eikä edes värähtänyt koko yönä. En minä myrskyä kaivannut, sellaista vienoa keinutusta vaan. Mutta ehkä näin oli parempi, se keinuminen olisi voinut yltyä hallitsemattomaksi.

Auringon lasku merellä. Ikkunan läpi otettu kuva ja ikkuna oli hyvin likainen, siksi jälki epäselvä. Kun vihdoin ymmärsin että alemmalla kannella pääsee ulos, oli jo aurinkokin piilossa.

Yöllinen Tallinnan satama.

Huonosti nukutun yön jälkeen oli runsas ja maukas meriaamiainen, mustekalat vain puuttui.

Firman ohjelma jatkui tietoiskujen ja neuvonta-asioiden merkeissä. Ostoksien tekoa myymälöissä ja sitten taas syötiin. Lopulta tuntui, että näen jo punaista jos kuka ruuasta vielä puhuukaan.

Tallinna jäi taakse kun aloimme purjehtia koti-Suomea kohti.

Sitä olen ihmetellyt, miten joillakin ihmisillä on niin himo risteilyille. Minusta ei niissä reissuissa ole mitään sellaista hohtoa, että monta kertaa vuodessa olisi lähdettävä. Mutta me ihmiset taidamme olla niin erilaisia, toiset tykkää riekkua, toiset taas ei. Minä en, joten taidan olla aika tylsää tekoa.

Ei tästä jutusta nyt tullut sellaista niinkuin ajattelin,  mutta olkoon näin.