Aloitamme uuden vuoden, taas. Tuntuu että vasthan sitä vuotta vaihdettiin, hyvä että on oppinut kirjoittamaan vuosiluvun 2013. Nyt on edessä rankka opettelu että tulee oikea luku 2014, tärkeisiin papereihin,

Mitään järisyttävää ei viime vuodesta tule mieleen näin äkkiseltään, samanlaista tasaista tallaamista kuin ennenkin. No, onhan sitä tietenkin tapahtunut yhtä ja toista, mielenkiintoistakin ehkä, mutta kun ne muistot tulevat mieleen pienellä ja joskus pidemmälläkin viiveellä.

Mutta tuo eilinen uudenvuoden aatto olisi kyllä muistin lokeroihin säilömisen arvoinen. Sanotaan että, kun lapset lennähtävät maailmalle niin perhe pienenee. Totta. Mutta aika ajoin sitten suurenee, ainakin hetkellisesti. Eilenkin hämmästyin kun laskimme että tähän perheeseemme kuuluukin jo peräti 19 henkeä. Se johtuu siitä, kun noilla vunukoillakin alkaa olla niitä omia armastuksiaan.

Ei ollut ihmeempiä suunnitelmia eiliseen yhteiseen illanviettoon, mutta niin siinä vain kävi että nyyttikestien turvin se onnistui. Niistä 19:sta oli paikalla 15. Loput joutuivat jäämään pois työ juttujen ja pitkien matkojen vuoksi.

Saunominenkin piti jakaa neljään osaan että jokainen sopi lauteilla kaäymään. Lämmin vesi tosin meni vähiin, vaikka oli iso säiliö, mutta ei ennättänyt lämmetä joten viimeinen saunoja sai viileellä peseksiä. Ei se mitään, hyvin tarkenin, ei tullut himoa avantoon (joka lähimmillää km päässä JOS olisi ollut jäätä) eikä olemattomaan lumihankeen pyörimään. Aikamoinen liputus oli kylvyn jälkeen, kun pyyhkeitä oli viritelty lähes joka oven päälle.

Ruokailu olikin oma sessionsa, joten ei siitä sen enempää kuin että pöperöä upposi.

Siitäpä oli tulla erimielisyyttä, kun alettiin puhua rakettien laukomisesta. Nuoriso, se kaikkein vähä-ikäisimmät olivat sitä mieltä että ei vielä, kello ei ole 12 kohtakaan. Mutta perheen päämies halusi jo nukkumaan, myös muutamalla oli aikainen ylösnousu aamulla töihin lähdön vuoksi. Päästiinhän viimein yhteisymmärrykseen ja puettiin takit päälle ja ulos.

Voi sitä pauketta mikä niistä raketeista lähti. Luulin jo että minulla on vanhemmiten kuulo parantunut, vaikka se pitäisi olla toisin päin. No, vanhaa valistettiin, että ei ole lumihankia vaimentamassa pauketta,  älä olekaan hyvilläs kuulon parantumisesta.

Hyvin voi kuvitella sodan syttyneen. Ja lopetettuamme alkoi tulitus kylältä päin. Oli jännä nähdä miten valo ennätti taivaankannelle ja ääni tuli vasta hetken kuluttua, kuin ukonilmallakin.

Sisään palattuamme aloin sijata vuoteita yöpyjille, jotka ilmoittivat suureen ääneen että ei vielä, vasta kahdeltatoista. Lapsia oli, näitä alaikäisiä, 7 ja yhtä lukuunottamatta kaikki halusivat jäädä yöksi. Niinhän siinä kävi että "majatalo" oli loppujen lopuksi viimeistä yösijaa myöten varattu. Vasta aamuyöstä sai nuorimmat painettua petiin, vanhemmat sammuivat jo aiemmin vaikka ei coca colaa ja fantaa väkevämpää nautittu.

Mukavaa oli, kiitos lapsille kun tulitte perheinenne. Sitä kun ei tiedä kuinka pitkään on mahdollisuutta olla näin yhdessä ja iloita. Onneksi ei asuta kerrostalossa, häätö olisi ollut varma juttu. Se tämä sukukunta kun ei tavatessaan ole kaikkein hiljaisinta tyyppiä

Nyt on sitten vuosi 2013... ääh eiku 2014 hyvällä alulla. Toivotaan että ei tuo tullessaan mitään katastrofia ja muutakaan pahaa. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni.