Hyvin selkäpiitä karmiva kysymys. Mutta joskus voi sellaisenkin kuulla, onneksi harva .

Tämä tapahtui lähes 10 vuotta sitten.

Asumme rauhallisessa kyläpahasessa maaseudulla. Silloin oli vielä karjaakin, jota teurastimme kotona tarpeen mukaan. Se kuului luonnollisesti maatalon elämään, eikä sitä mitenkään peitelty lapsilta. Tosin eläimen lopettamis -operaatiota ei näytetty livenä, mutta ei myöskään ollut mikään salaisuus.

Eräänä kevättalven päivänä naapuriin muuttanut tyttäremme tuli pienten tyttäriensä, 5 v ja 2 v, kanssa katsomaan hirven nylkemistä. Hirvi oli autokolarissa pahoin loukkaantunut ja se täytyi lopettaa. Ukki, "suurena, valkoisena metsästäjänä" kävi ampumassa kärsivän eläimen ja toi sen kotiin ,jossa se voitiin valmistella huutokaupattavaksi. Ei siinä ollut tyttöjen mielestä mitään kummallista, tuttua touhua.

Seuraavana päivänä olikin vuorossa  sonni-mullikan teurastus, ja tytöt taas todistamassa asiaa. Tämän jutun hoitikin sitten oikea teurastaja, ukin kantti ei kestä kotieläimeltä hengen riistoa. Kaikki sujui taas niinkuin pitikin, ilman mitään hämminkiä. Veriletut syötiin ja jäätiin paisteja odottamaan, etenkin lihapullia.

Vielä oli teurastaja-sedälle yksi homma. Vanha pystykorva koiramme oli hyvin sairas ja päätimme että hyvä hermoinen mies voi samalla kertaa hoidella myös sen. Niinhän siinä kävikin.

Illemmalla tytöt katselivat pihalla taivaalle ja vilkuttivat sinne. Menin uteliaana ulos kysymään että mitä siellä näkyy." Me vilkutetaan Mintulle. Se on tuolla koirien taivaassa", sanoivat he.

Kotiinsa mentyä tytöt alkoivat leikkiä äitinsä koruilla. "Älkää vain rikkoko niitä", äiti varoitteli. Vanhempi tytöistä kysyi:"Äiti, saahaanko me nämä sitten kun sinä kuolet?"

"Ammutaanko sinutkin?" kysäisi nuorempi.

Oli siinä äidillä vähän selittämistä.

Karmivinta tässä jutussa oli se, että hyvin tuoreessa muistissa oli 2:n poliisin ampumis surmat. Ja tämä äiti-ihminen edusti kyseistä ammattia ja oli lähiaikoina lähdössä hoitovapaalta töihin, kenttä hommiin kaikenlisäksi.