Minulla on ystävä. Olemme tunteneet toisemme vuosikymmeniä. Hän asuu aivan naapurissa. Vaikka meillä on 15 vuoden ikäero, se ei ole haitannut, päinvastoin, kertaakaan näiden vuosikymmenten aikana emme ole edes suuttuneet toisiimme.

Nyt hän on sairastunut. Tänään olin hänen luonaan melkeimpä koko päivän. Tulen hyvin surulliseksi nähdessäni miten hän on kuihtunut, kuin hento kukka syksyn tullen. Niin hauraan oloiseksi on käynyt, että pelottaa koskeakin häneen. Tuntuu että särkyy pienestäkin kosketuksesta.

Tänään hänen omaisillaan ei ollut mahdollisuutta olla hänen luonaan päivällä, joten minä pidin huolta, että hän sai ateriansa ja lääkkeensä sekä seuraa. Ja huomasin että hän tuntui aivan virkistyvän kun seurustelimme kiireettä.

Vähän aikaa sitten kävin peittelemässä hänet yö-vuoteelleen ja toivottelin hyvää yötä. Toivottavasti hän nyt sai unen päästä kiinni ja nukkuu hyvin. Varmaankin, koska ei ole soitellut että olisi joku hätätila.  Ainakin sanoi olevansa jo väsynyt.

Luultavasti omaisia on jo kotiutunut töistä.