Itsenäinen Suomi... 95-vuotta.
Voiko sanoa että Suomi-neidosta on tullut jo vanha rouva. Kunnioitettava ikä, viiden vuoden kuluttua juhlitaankin sitten 100-vuotis syntymäpäiviä. Millaisethan juhlat nousee pystyyn. Uskallan lyödä vetoa, että ilotulitusta on ainakin. Nimittäin jos ei lailla kiristetä tulitteiden käyttöä. Viidessä vuodessa ennättää tapahtua vaikka mitä.

Meillä ei erikoisemmin juhlittu 6:detta päivää. Olin yksin kotona, tosin aamupäivän vaan. Lähiomainen oli taas etsimässä hirven jälkiä siinä uskossa, että niiden päässä olisi liikettä ja elämää hirven muodossa.
Sytytin sinivalkoisiin kynttilöihin liekit lepattamaan ja istahdin neuleen kanssa nojatuoliin muistelemaan menneitä.
Yksi itsenäisyyspäivä muistui ylitse muiden mieleen 28-vuoden takaa. Silloin vietimme kuopuksen ristiäisiä. Hän oli silloin tasan kuukauden ikäinen, mutta kastetilaisuutta ei ollut syytä pitkittää, eihän kukaan olisi jaksanut pitää sellaista vauvaa koko aikaa käsivarsillaan. Hänellä kun oli kiire päästä miehen mittoihin, kasvu oli sen mukainen (syntymäpainokin oli himpun verran vajaa 5 kg).

Iltapäivällä ilmaantui jo talon isäntä kotiin. Ei ollut kiinnostavaa juosta tyhjän perässä. Eihän siinä mitä, odottihan porukalla työ paloitella ja jakaa edellisen viikonlopun saalis.

Aloimmekin sitten omaa osuuttamme laitella pakastus kuntoon, eikun puukko vain heilumaan minunkin toimesta.
Siinäpä taas putkahti muistoja mieleen. Ne oli lapsuus-ajoilta. Lihat näytteli pää-osaa silloinkin.
Siihen aikaan kasvoi lähes joka taloudessa sika, niin myös meillä. Ja myöhäis syksystä oli sikojen teurastus aika,. Joulupöytään piti saada kinkku ja muutakin hyvää, kuten ryynimakkarat luonnon suolessa, maksalaatikot ja kaiken maailman paistit ja muut herkut. Kääresyltty pitää mainita ihan erikseen. Se oli tehty possun kuvelihasta, kääritty tiukalle rullalle ja sidottu tiukasti. Sen jälkeen äiti keitti sen ja rulla säilytettiin kulhossa suolavedessä. Se oli muuten hyvää leivän päällä paksulla sinappi kerroksella peitettynä. Minullapa onkin se kulho jossa sitä rullaa suolattiin, olispa vain raaka-ainetta josta syltty valmistetaan. En tiedä osaisinko enää tehdä sitä, joskus olen kyllä tehnyt.

No, eipä mennä asioiden edelle, sikahan juoksee vielä.
Isä toimi kylällä, jopa naapurikyliä myöten, teurastajana. Itsenäisyyspäivänä ei tarvinnut mennä kylälle joten se oli sitten oman possun "elokuun" viimeinen päivä. Saunalla oli iso muuripata täynnä kuumaa vettä ja kalttaus pöytä oli rakennettu siihen lähelle.
Meidän lasten ei annettu nähdä hengen ottoa, mutta heti sen jälkeen minun oli astuttava remmiin. Oli näet veren otto ja sitä piti vatkata ämpärissä koko ajan hyytymisen estämiseksi.
Joistakin voi tuntua kauhistuttavalta se veri homma ja raa'alta kun lapsi joutui sitä tekemään. Ei minusta, ei tehnyt koskaan pahaa edes se lämpimän veren tuoksukaan. Veli-pojat pysyttelivät kyllä poissa ettei vain vahingossakaan heitä laiteta vatkailemaan. Minä taas tiesin, että kun kunnolla saa veren pysymään hyytymättä, se tietää sitä että saa verilettuja.

Tällaisia asioita sitä putkahtelee mieleen, ne on muistoja, eikä niitä saa unohtaa.