Kaunis aurinkoinen päivä tänäänkin. Sopivan kuiva marjan keruuseen pensaista. Niinpä keräsin muutaman suuren kulhon ja eikun puskaan.

Siinä jakkaralla istuessa ja marjoja nyppiessä tuli mieleen miten nuoriso aina esittelee rusketusraitojaan. Vetäisevät paidan helmaa ylös ja pöksyn kuminauhaa alemmas: "Kato miten on hyvät raidat". Joo joo, hyvät on.

Mitäs jos minäkin nyt saisin raidat kun tuo aurinko noin porottaa, eikä ketään ole näkemässä. Siitä vaan mekko pensaan oksaan ja selkä päin aurinkoa. Aurinkorasvaa en kyllä ollut laittanut, ajattelin grillaantua hillitysti. Enhän ole ikänäni aurinkorasvoja käyttänyt. Mekon laitoin niin että saan sen hyvin nopeasti vetästyä päälleni jos ketä tulee, hyvin ennättää suojautua kun auto kääntyy pihatielle. Jalan tuleva voi hyvinkin yllättää, mutta luotin siihen ettei nykyisin kukaan lähde kävellen kylille jos ei ole pakko.

Jaaha. Alkoipa tipahdella vesipisaroita. Vain kämmenen kokoinen harva pilven hattara taivaalla, voiko sellaisesta sataa. Eikä lentokoneitakaan ollut ajelemassa ylhäällä mikä olis hienoisen pisaroinnin selittänyt. Ainakin lapsena oltiin sitä mieltä että muutaman pisaran sade on lähtöisin lentokoneen vessasta.

Jyrähdyskin kuului, tuleeko nyt se ukkonenkin. Ei sentään sen enempää. Jatkoin keräämistä, mutta ruskettuminenkin oli sitä sun tätä, vähän väliä joku hattara purjehti auringon eteen. Parempi näin, sain kerättyä astiat täyteen.

Jäi rusketusraidat saamatta. En niistä tosin liiemmälti välitäkkään. Ei minuun rusketus tartu. Lohduttaudun sillä että se D-vitamiini menee nahkani läpi ja tulee siten paremmin hyväksikäytettyä. Muilla se pysähtyy siihen nahkaan ruskeana kerroksena.