Kyllä ihmiset ovat tapojensa orjia. Jos joku asia ei syystä tai toisesta mene samoja raiteita, niin se on katastrofi, lähes maailmanlopun tuntua.

Niinkuin leipärasvan käyttö.

Tapahtui meillä viimeviikolla tämä kauhistuttava asia. Lähiomainen kävi kaupungisa kaupoilla ja otoslistan annoin mukaan. Kotiin tultua huomattiin, että maitoa oli vain yksi tölkki, vaikka listassa oli 4. No, sanomistahan siitä tuli, ei mahtanut mitään. Itselleen vain osti (erikoismaito), eikä minulle ja kissoille mitään. Ei siinä senkummempaa, vävy toi töistä tullessaan "anopin maidot".

Sitten loppui leipärasva. "Onko edes voita talossa?" tuli tiukka kysymys. Oli sitä onneksi pieni sirkama paketin nurkassa. Päivä oli pelastettu, mutta vain vähäksi aikaa, eihän sellainen hippunen pitkään riittänyt.

Entäs nyt? "Miks senkin jätit ostamatta," tivasin, "piti sen olla lipussa?" Ei kyllä löytynyt enää ostoslistaa joten en voinut  kiistää maailmantappiin asti, syy saattoi sittenkin olla minussa.

Tutkin kaapit, jospa jotain rasvaa olisi unohtunut kaapin perälle, mutta ei ollut kuin munkinpaistorasvaa, ja leipä ei kuulu menevän alas jos ei voitele. Naapuriinkaan en ilennyt mennä voi-nokaretta lainaamaan eikä täältä noin vain kauppaan lähdetä näillä bensa-hinnoilla (22 - 50 km).

Sitten löysin rasian jossa oli tuorejuustoa, leipomiseen tarkoitettu mutta jo yli aikaiseksi mennyt . Nyt on pakko pärjätä huomiseen sillä, sitten on kaupunki päivä taas ja saadaan sitä elämän eliksiiriä...leipärasvaa.

Ankeeta tämä maalaisen elämä, kun ei ole lehmiä joista sais maitoa, mutta osasi se voi loppua silloinkin, kun ei pitänyt huolta palautustuotteiden tilaamisesta ja kirnuamaan ei viittinyt ryhtyä.