Aamun mietteissä tämä sana oli päälimäisenä, suututti sen verran. Se on pikkuveljeni keksimä kirosana.

Meillä ei ollut lupa kiroilla, kuten ei useammassa muussakaan perheessä ennen ja nyt. Pikkuveljeni suuttui jostakin asiasta (aihetta en enää muista, väliäkö tuolla) ja antaakseen mielipahalleen potkua hihkasi:"PÄLLIKKÄRÄNTTÄNÄ!" Eihän se asiaa auttanut, mutta saimmepa uuden sanan jota voi hyvällä omallatunnolla tarpeen tullen käyttää.

Tänä aamuna olisi ollut aihetta huutaa peräti pällikkäränttänää. Anivarhain aloitti koira haukkua räkyttämisen. Lähiomainen kävi antamassa ensi-apuna kupillisen kuivamuonaa jos vaikka nälkä sen olisi yllättänyt. Ei auttanut.  Sitten alkoi lähiomainenkin yskähdellä. Ihan oli kuin tupakkayskää vaikkei tupakoi. Viimein hän nousi kahvin keittoon. Koira jatkoi häiriköintiään.

Kohta hiljeni yskijä sekä haukkuja. Ihana hiljaisuus, nyt vielä hetken nukahdan, ajattelin että orastava päänsärky sillä helpottaisi. Eikös vaan itikka oli löytänyt tien makuuhuoneeseen ja korvanjuureeni laulamaan. Eliminoituani itikan ja painettuani pään tyynyyn takaisin alkoi ulkoa kuulua kiväärin pauke. Lähiomainen päätti kohdistaa kiväriään tulevia kilpailuja varten. Ja sitten kovaäänisen mönkijän mylvintää kun riensi taulujaan tarkistamaan. Koiran "ääntely" alkoi uudestaan.

Ei siinä auttanut muu kuin nousta ylös ja mielessään manata kaikkea melua...PÄLLIKKÄRÄNTTÄNÄ!

Minua valistettiin koiran käyttäytymisen syytä toisen koiran kiimaan tulemisella. Varmaankin tämä syytetty poika-koira huusi huutamasta päästyään pällikkäränttänää, kun ei päässyt tyttö-koiran häkkiin. Nyt se mököttää kopissaan eikä hauku yhtään. Pällikkäränttänä.