Hupsista vaan miten on aika rientänyt, ei ole uusia kirjoituksia liiemmälti kertynyt. Huhtikuukin jäi kokonaan luvusta pois. Pieniä vihjeitä alkoikin korviini kantautua ettei ole uutta lukemista ilmaantunut. Mutta kun tuo "kynä" on ollut niin huonossa terässä, vai oliko ne aivot sittenkin.

Nyt ollaankin sitten hyvää vauhtia sukeltamassa kesään. Kevät tuli kovalla vauhdilla ja sulatti ne mahtavat lumi kinokset hetkessä, vaikka monet ennättivät jo surra etteivät sula vielä juhannukseen mennessäkkään. Niin ne vain hävisivät ...kuin tuhkat tuuleen ikään, viikossa.

Tänä aamuna huomasin että koivutkin alkavat viheriöimään, pienen pienillä hiirenkorvilla ovat. Käen kukuntaa en ole vielä kuullut, mutta harvoinpa ne tupaan tulevatkaan lauleskelemaan. Muitakaan muuttolintuja en ole nähnyt, mutta tunnetusti olenkin maailman huonoin lintubongari. Västäräkkikin varmaan saisi varpaillani hyppiä ja en huomaisi sitä, jos ei joku varottaisi että "älä västäräkkiä tallaa". Tällaista bongaria oli äidinkin hyvä jujuttaa aikoinaan. Oli näet sellainen sääntö, ettei saa olla pihalla paljain jaloi ennenkuin pääskynen on saapunut. Kun äiti katsoi maan lämmenneen tarpeeksi niin hän hihkaisi: "Katsokaa lapset... pääskynen. Näettekö?" Ei väliä näimmekö, kengät ja sukat lensivät alta aika yksikön jalasta ja tepastelimme nurmikolla paljas jaloin, onnellisina kesän tulosta ja tietysti pääskysistä.

Tänään on se tunnettu toukokuun toinen sunnuntai, siis äitienpäivä. Ei sitä meillä ihmeemmin ole juhlittu, vähän kuitenkin. Kun lapset olivat koulu-ikäisiä, tekivät he kortteja koulussa. Niitä olenkin säästänyt aika pinon. Ne on tärkeitä muistoja. Nyt on tullut kukkasia ja jotain pientä. Ruusuja olen saanut säilymään useamman vuodenkin, talven yli ulkona kukkapenkissä. Nyt näyttää huonolta, jonkun virheen varmaan tein syksyllä, ovat varmaan paleltuneet. Eipä hätää, onhan uusia taas istutettavaksi entisten tilalle. Se on tämä aika sellaista ruusuilla tanssimista.

Tänään olimme viettämässä äitienpäivä juhlaa tuolla kylätalolla. Nyt on taas herätelty perinnettä henkiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Maatalousnaiset valmistivat erittäin runsaan ja maittavan lounaan. Ohjelmassa oli papin puheenvuoro, mieskuoron lauluesityksiä sekä nuorten tyttöjen laulu-soitto esitys. Oman kylän stan-up koomikkokin nauratti yleisöä. Tilaisuuden huippuna oli vuoden-mummon julkistaminen ja kukittaminen. Myös kaikki äidit saivat oman ruusun-kukkasen. Meillä kaikilla oli niin mukavaa...jne.

Muistelin lapsenlapselle juhlan jälkeen miten on ajan saatossa muuttunut myös tämän päivän juhlat. Silloin kun minä olin koulu-tyttö, teimme äitienpäivää edeltävällä viikolla  äitien rintaan laitettavat kukkaset kreppipaperista. Ne olivat oikein nättejä ja ennenkaikkea hyvin säilyviä. Nyt jaetaan äideille kukkakaupasta ostettuja eläviä ruusuja, jotka ikävä kyllä, eivät yleensä säily viikkoa pidempään. Muistan hyvin senkin, kun me koululaiset kukin oman kodin ympäristössä kävimme keräämässä pulla tarvikkeita, jauhoja, sokeria, munia ym. mitä kukin huusholli lahjoitti. Niistä sitten oli leivottu pullaa (keittäjä varmaankin) kahvin kanssa nautittavaksi. Ei silloin ollut suuria täytekakkuja kuten nyt, mutta ei silloin aikoinaan äitien tarvinnut maksaakaan tarjoilusta, me lapset olimme hankkineet tarvikkeet. Nyt joku voi sanoa, että kerjäämässä kävitte, mutta ei se sitä ollut, eihän.

Näin se elämä etenee, muistoja tulee aina uusia tilalle, kun vanhat alkavat haalistua ja unohtua mielestä. Mutta ei ne kaikki unohdu, ne ovat syöpyneet syvälle mieliin, kuten ne kreppipaperi -kukkasetkin.