Toinen kilpailupäivä alkoi aurinkoisissa merkeissä, hiukan oli viileämpi ilma kuin lauantaina.

Heti aamupuuron nautittuamme, suuntasimme kilpailupaikalle. Nyt, heti aamu tuimaan oli se "ala-ikäisten" koitos. Alunperin ilmoittautuneita oli ollut vain 11, joille oli ammuntatuet asennettu. Omia tukia , kuten kameranjalkoja, ei saanut käyttää. Mutta viimehetkellä olikin kilpailijoita jo 17, joten tuet eivät riittäneetkään. No, järjestäjät keksivät että upotetaan lankut pystyyn maahan ja siinä sitten tuki. Tämä ei kyllä ollut vanhempien eikä valmentajien mieleen: Kilpailijat olivat nyt eriarvoisessa asemassa alkupään ampujien kanssa, huterat tuet.

Järjestäjät olivat toista mieltä: Ihan saman arvoiset, otetaan mitta ja säädetään korkeus sahaa käyttäen ja hienosäätö kirveen hamaralla.

Tuntui ettei järjestäjien taholla oikein arvostettu nuoria yrittäjiä. Huono juttu. Eihän se neiti 12 v:n tukikaan tullut oikean korkuinen edellä kuvatuilla säädöillä.

Lähtö tapahtui aikataulun mukaisesti. Nämä pienet eivät tarvinneet juosta koko rataa, liian pitkä se tosiaan olisi ollutkin heille. Kohta alkoi tullakin ampumapaikalle juoksusta ja innostuksesta punakoita  kilpailijoita. Ammunta suoritettiin heidän osaltaan autojen parkkipaikan takana, ei varsinaisella ampumaradalla.

Ukki toimi ammuttajana valmennettavalleen. Kuten kuvasta näkee, tuki on selvästi liian korkea. Mutta ensi vuonna osaavat sitten vaatia paremmat olosuhteet. Ammuntatulos oli, ehkä tuosta korkeudestakin johtuen, vaatimaton, vain 75. Parempiakin tuloksia on tytöllä nähty, jopa yli 90. Myös kisajännityskin verotti osaltaan. Pisteitä tuli 450 (max 600). Arviossa myös meni kohtalaisen hyvin, pisteitä 244 (max 300).

Sitten tullaankin maaliin kuin "rasvattu salama", ei näy askel vielä painavan, liekö ottanut edes kaikkea irti itsestään. Siitä osiosta ropsahti pisteitä 280 (max 300), joten yhteispistemääräksi tuli 974. 12. sija. Ihan hyvä tulos noin nuorelle aloittelijalle. Voittajalla (pojalla) pisteitä 1138.

Tämän pienten sarjan aikana sai sitten mummokin "päivän liikuntakiintiönsä" täyteen. Kiirettä piti kun piti ensin olla lähtöä katsomassa, sitten lyllertää ampumapaikalle ja sieltä hyvin kiireenvilkkaan maalialueelle, että näki maaliintulon.

Odotellessamme naisten viestin alkamista, etsiskelin "taikakaluja", neliapiloita, mutta Kalajoen apiloissa ei ollut nelilehtisiä mutantteja.

Yksi pieni sentään löytyi ja sen kiinnitimme ankkurina juoksevan neiti E:n hiuksiin. Neiti S:lle ei löytynyt apilaa, joten etsiskelimme onnea tuottavaa rekisterinumeroakin, mutta ei sitäkään löytynyt.

Neiti S lähti viemään viestin keskimäistä osuutta hymyssä suin ja onnistui nostamaan sijoitusta pykälän verran (ilman taikakaluakin ).

Ammuntapaikalla aseet jätetään telineeseen . Taustalla näkyy viestitaulut.

Ammunta suoritetaan tällaisesta suojasta käsin. Meneillään on vähän ikääntyneenpien miesten, eli M-50, viesti.

Miehet jäivät viimeiselle sijalle lopputuloksissa, sijoitus ei noussut viimevuotisesta. Mutta naisten viestissä joka myös viimevuonna jäi viimeiseksi, eli 11. sija, sijoitus nousi pykälällä 10:teen sijaan. Hyvä, hyvä tytöt, niin sitä pitää.

Viimeisenä lajina oli miesten viesti, jossa kävi niin, että viidenneltä sijalta putosivat 7:neksi.

Kisapaikalta poistuessani kävelin

ensi-apu teltan ohi ja minkä siinä huomasinkaa?

Rekisterinumeron 444, joka oli koko nämä päivät päivystänyt paikalla.

Kisat on nyt kisailtu ja koitti koti matka. Vielä piti käydä katsomassa sitä kuuluisaa Kalajoen Hiekkasärkkää. Muuttunu oli kovin viime näkemästä, näinköhän viihtyisin siellä. Paljon oli rakennettu pikku-mökkejä ja ravintoloita. Kaikesta tulee nykyisin niin kaupallista että joskus pahaa tekee. Miksei mitään voi jättää koskemattomaan luonnontilaan?

Kuva onkin otettu rannan rauhallisimmasta osasta, onneksi vielä oli pätkä sellaistakin.

Miehet ihmettelevät, että mikähän leikkikenttä tämäkin lienee.

Kotimatka pääsi alkamaan. Hyvästi vaan Kalajoki ja Juusolanmäen pikku-puput.

Heti kun auton nokka suuntautui kotiin päin, alkoi sataa. Koko matkan tuli vettä, milloin kovemmin, milloin hienokseltaan, pyyhkijöille riitti töitä koko matkan ajaksi.

Mukava matka loppujen lopuksi, vaikka ennen lähtöä hiukan epäilin, suunnittelin jopa perääntymistäkin, mutten onneksi sitä tehnyt. Virkisti se ainakin mieltä, vaikka ruumis väsyikin.

"Kun ruumis on väsynyt, rasita mieltä,

 kun mieli on väsynyt, rasita ruumista."  (Teepussien mietelauseita)