Kun nyt tuli noita aivosoluja elvyteltyä, niin en malta olla kirjoittamatta perheen aiheuttamia ilon pilkahduksia.

Kuten jo aiemmin mainitsin, perhe lähti hiihtoreissuilleen pohjoiseen. Esikoinen oli lähtenyt perheineen jo puolenviikon maissa. Lähiomainen pakkasi pyssyt ja sukset sekä kuopuksen että tyttären tyttäret perjantai- aamuna autoon ja matka Yli-Tornion Pessalompoloon alkoi. Kyseessä oli hirvenhiihdon SM-kilpailut.

Jäin yksin mökkiin, pitihän koirille ja kissoille olla ruuan laittajana. 5  päivää, harvinaista herkkua minulle, 5 kokonaista pitkää, hiljaista päivää . 

No, ensiksi meninkin nukkumaan. Puoleen päivään mennessä olin jo ennättänyt  ottaa 2:det kunnon päiväunet .

Lauantai-aamuna nukuin taas pitkään. Heti kohta herättyäni tulikin tekstiviesti Pessalompolosta neiti-M:ltä. Esikoinen oli voittanut miesten sarjan ja kuopus tuli toiseksi. En uskonut, olin varma että minua yritetään jujuttaa. Vastasin että sijoitukset muuttuu kunhan sarjan kaikki hiihtäjät ovat maalissa. Tiesin että pojat olivat alkupään lähtijöitä.

"Totta se on, kaikki ovat jo maalissa", tuli paluupostina. Vieläkin olin epävarmana, vanhimman sijoituksen jotenkin uskoin, olihan se jo aiemminkin  käynyt niin, mutta nuorimmaisen sijoitus epäilytti. Sen vertaisella harjoittelulla, ei...ei ole mahdollista . En tiennyt millä osoitteella olisi löytynyt tuloksetkaan netistä. Eiköhän tuo jostain ajasta tulisi varmistuskin.

Kohta tulikin facebookiin viestiä. Neiti-S ilmoitti: "Iskä voitti kultaa ja setä hopeaa." Uskottava oli .

Meni muutama tunti, ajattelin että oliskohan kyseltävä loppujen hiihtäjien tuloksista miten meni. Puhelin soikin samassa ja neiti-S tivasi minulta, olenko kotona? Olin. Olenko tukevasti istumassa? No olin. Sitten hän pudotti pomminsa:"Minä voitin sarjani!!!"

Taas mummolla pyöri tyhjää , 3 mitalia samana päivänä...USKOMATONTA!

Aloin jo kysellä laittoiko heidän aamu-puuron keittäjäksi lähtenyt neiti-E jotain dobinkia siihen puuroon?Olivat pelkän kaurapuuron voimalla rynnineet.

Lähiomaisella ei aivan niin onnistanut oli jossain sarjansa puolessa välissä ja nuorin , neiti-M, oli niin vähän kerennyt harjoittelemaan, vasta puolenkymmentä kertaa kiväärilläkin ampunut, ettei huipputuloksiakaan odoteltu. Kokemusta kävi hankkimassa.

Tuli sunnuntai ja kisat jatkuivat. Vuorossa oli viesti. Ei ne hyvät uutiset lauantaihin loppunueet . Kultaa pamahti taas  . Veljekset olivat parin muun Suur-Savolaisen  kanssa hiihtämässä siinä joukkueessa.

Tämän vuotiset SM-kisat onnistuivat yli odotusten. Pitihän se arvatakin että jotain tällaista tapahtuu, mutta että 4 mitalia. Minä en näet varannut kermaa mitali- kakkua varten kuten monena muuna talvena. Silloinhan se tärähtää, kun ei varaudu. Yritin kyllä olemattomista aineista loihtia kakkua kun kuopus palasi ja kävi tässä kotona töihin mennessä.

Lähiomainen jäi vielä kokeilemaan onneaan eläkeläisten hiihtokilpailuissa Aavasaksalla. Ihan hyvin meni... ei aivan käressä, mutta ei viimeinenkään.

Paras kommentti tuli esikoisen pojalta, poika-O:lta: "Minulla on isi-kulta ja setä-hopea." Hetken päästä  muisti että:"On vielä sisko-kultakin!"