Ei aina käy niinkuin haaveillaan, sanotaan eräässä laulussa (jotenkin tuonnepäin). Minun kohdallani se käy niin toteen kuin olla ja osaa. Siitä taitaa olla jo kuukauden päivät, kun aloin haaveilla muutaman päivän irti otosta kotiympyröistä. Ei siitä vaan tullut mitään, joka yritykseen ilmaantui joku este.
 Viimein olin jo niin pitkällä, että ilmoitin kyläpaikkaani tulevani seuraavana päivänä. Laukkukin oli pakattuna ovenpielessä valmiina ja kaikin puolin lähtöä vailla.

Mutta niin vain kävi, että "sika söi eväät", totaalisesti. Siitä onkin juttua edellisessä kirjoituksessani, joten ei siitä sen enempää.

Matka aikeita en siihen hylännyt, jäin odottamaan aikaa parempaa. Odotusaika tosin venyi kuin kuminauha. Ensin oli kestettävä lääkityksen sivuvaikutukset ja niitä hankaluuksia riitti, olihan lääkkeet voimakkaat ja kuuri kesti tavanomaista pidempään. Mutta tehoakin löytyi, jalan ruusu "lakastui" hyvin. Lastenlapset nauroivat lääkkeilleni: "On mummolla lääkitys, roundoppia ja rotanmyrkkyä". Tää roundoppi, en nyt muista miten se kirjoitetaan oikea oppisesti, on rikkaruohomyrkky eli minun tapauksessani penisiliini  ruusun kukistamiseen ja rotanmyrkky on verenohennus lääke.

Sitten oli syysloman aika, jokohan nyt lähtisin tuumailin. Sain tiedon että on tulossa vunukoita syysloman viettoon, enhän silloin voi lähteä. Tytöt sen verran harvoin pääsevät mummolaan pitkän matkan takaa, että mummo olisi aika hävytön ihminen jos kotoa pois lähtisi silloin. Ja meillä oli mukavaa sillä viikolla, teatterissa käyntikin sopi ohjelmaan.

Seuraava viikko. Maanantai-iltapäivänä tuumailin, että huomenna onkin hyvä päivä lähteä ajelemaan. Valmistelin kotia ja syömisiä kotimiehelle, mutta en vielä soitellut tulo-aikaa. Lähiomainen tuli kotiin töistä aika myöhään ja oli sitä mieltä, että siirtäisin vielä seuraavaan viikkoon lähtöäni. Hänellä riittää töitä koko viikoksi aamu-pimeästä ilta-pimeään ja silloinhan jää mökki lämmittämättä ja koirat ruokkimatta jos en kotona olisi.
Eihän siinä mitä, siirretään viikolla...taas.
Oli siinä pettymystä taas kerrakseen. Tulin lähes siltä seisomalta kipeeksi. Niveliin alkoi koskea, haittasi kävelyäkin ja lihaksia särki. Mahaankin tuntui koskevan. Ihmettelin itsekin miten niin yht'äkkiä terveys pettää. Ei siihen muuta selitystä keksi kuin psyko-somaattista sen pitää olla, pettymyksen tuottamaa. Yön aikana oireet onneksi hävisivät.
Aika kurja sää olisikin nyt olla kyläilemässä, paikassa jossa haluaisin kävellä ulkona katselemassa entisiä elomaita.

Katsotaan mitä ensiviikko tuo tullessaan. Ainakin valmiiksi pakattu laukku odottaa ovenpielessä.
Jos ei nyt onnistu niin sitten hautaankin koko ajatuksen  ja otan esille vasta ensi keväänä.