Voi,  miten sydäntä kouraisee, kun lukee noita ihmiskohtaloita. Etenkin niitä juttuja joissa kertovat lapsena saadusta kohtelusta.  Alkoholisoituneita vanhempia, pahoin pitelyä, hyväksikäyttöä ym. kauhistuksia.

Ei millään meinaa uskoa niitä todeksi. Voiko vanhemmat olla niin kertakaikkisen raakoja lapsiaan kohtaan? Tietysti viina höyryissä ei järki pelaa, mutta kun selvinpäinkin tapahtuu julmuuksia.

Oma lapsuuteni oli onnellinen. Köyhiä kyllä olimme, mutta koti oli raitis ja ei pahoinpitelystä tietoakaan. Sillä minä kauhistelen aina lukemaani...voiko tuo olla totta.

Kyllähän meillä kuri toki oli, ei eletty kuin pellossa. Enkä sitä salaa, etteikö me lapset koskaan vitsaa saatu. Kyllä joskus, kun toistuvista kehoituksista huolimatta ei toteltu, pienellä vitsalla ripsautettiin. En sitä pahoinpitelyksi voi luokitella millään, ainakin se tehosi, ei samaa kolttosta tehnyt mieli uusia. Sen verran vitsan kosketus toi häpeän tunnetta. Jopa vitsan hakeminen ulkoa auttoi muistamaan mitä oli tullut tehtyä, joten yksistään se riitti  kuritukseksi ja anteeksipyyntö selvitti välit lasten ja vanhempien välillä.

Mutta nuo jutut hakkaamisista ja muusta sellaisesta ovat tosi kauhistuttavia. En yhtään ihmettele jos lapset haluavat pois kodeistaan sellaisen kohtelun alta. On jäänyt sellainen viha päälle vanhempia kohtaan, ettei edes aikuisena voi antaa anteeksi. Ei edes vanhempien hautajaisiin halua mennä.

Hyvällä mielellä muistelen omaa lapsuuttani, vaikka oli elämä niukkaa työttömyyden ja muiden vaikeuksien vuoksi, niin me lapset emme tarvinneet kärsiä mistään, emme edes nälästä, kyllä aina jotain suuhunpantavaa löytyi. Toivon että omat lapseni myös ovat saaneet nauttia turvallisen lapsuuden.