Minulle näköjään käy joskus näin (oikeastaan aika usein), että pilaan hyvän kattilan. Annan näet palaa puurot pohjaan. Sitä se tekee kun jää haaveilemaan tai muuta vastaavaa.

Eilen kärähti omenasose. Sose oli sokeria vaille valmis, iso kattila puolillaan. Lisäsin sokerin ja laitoinpa vielä kanelitangon makua antamaan. Napsautin virran kutoselle vähäksiaikaa, tarkoitus hetken päästä pienentää lämpöä.

Koska olin hetkeä aiemmin saanut viestiä, ettei meidän posliinipiiriin ollutkaan tarpeeksi ilmoittautuneita, päätinkin soitella muutamalle ihmiselle saadakseni heidät mukaan vielä tulevaksi talveksi.

Hui kauhistus sentään, muistin sosekattilan. Tietysti levy oli vielä täysillä, mutta kun kansi oli kiinni niin ei yli ryöpynnyt eikä haju paljastanut tilannetta. Pohjaan oli palanut ja pahasti. En hämmentänyt keitosta vaan kaadoin varovasti toiseen astiaan.

Niinhän siinä paljastui hyvin mustalla karstalla oleva kattilan pohja, onneksi ei ennättänyt vääntyä. Nyt olen koettanut epätoivoisesti saada sitä karstaa pois, pesuaineilla ja lämmittämisellä, temmillä ja muilla teräaseilla. Vielä on hiukan hommaa, jospa se teräsvillalla lähtee, mutta kattilasta saa sanoa että entinen on. Jos ei pohja ole viottunut niin keittäähän sillä vielä isolle sakille perunoita.

Sose säilyi käyttökelpoisena onneksi, kiitos hämmentämättömyyden (menikö se oikein (: ).

Vuosia sitten kävi vähän köpelömmin. Silloin meni astia kaikkine sisältöineen pilalle.

Se oli Pääsiäosen alla. Olin koko päivän imeltänyt mämmiä 5:n litran kattilassa ja se onnistui mielestäni hyvin. Enää oli vain kiehautus ja seuraavana päivänä paistaminen.

Tuli puhelu ja ilmoitus pian saapuvista vieraista. Nyt iski PANIIKKI. Navettatyöt vielä tekemättä ja tuvassa oli pienoinen kaaos. Ei muuta kuin ISO vaihde päälle ja heilumaan.

Nappasin virrat päälle mämmikattilan alle ja imurin varteen. Siitä lennossa navetalle. Jonkun ajan kuluttua huomasin ikkunasta, kun miehet seisoivat rappusilla ( se oli sitäaikaa kun kaikki pojat olivat vielä kotona) ja katsoivat jotain joka siinä rapulla savusi kovasti. Ihmettelin että mitähän ne siinä polttelevat, puurappusilla vielä.

Tulin navetasta ja näin....mämmikattilan. VOI HERRAN PIEKSUT ROUVAN JALASSA! Olin unohtanut sen mämmin kiehumaan kokoajaksi vaikka sen piti vain kiehahtaa. Nostin kattilan lumihankeen ja niinpä oli rappulankussa hiiltynyt pyöreä ympyrä joka muistutti vuosia meitä siitä tapauksesta.

Tupaan päästyäni löi hirveä palaneen haju vasten kasvoja. Eihän tänne voi vieraita ottaa tällaiseen lemuun. Ei ollut miesväki älynnyt laittaa tuuletusta ja läpivetoa, niin oli tärkeä tv-ohjelma menossa. Ihmettelin miten eivät heti haistaneet käryä, mutta sehän selitti paljon kun oli  joku ralli-juttu katsottavana niin tietysti eläytyivät niin että luulivat sen olevan renkaan käryä.

Kattila siinä meni käyttökelvottomaksi. Aamulla lähiomainen kysyi saako sitä mämmiä ottaa (oli vielä hangella). "Iliman muuta,"vastasin, luulin että irvailee minun keitoksilleni. Kohta alkoi kuulua hirveä manaaminen, tämä raukka oli mennyt ja ottanut kipollisen, laittanut sekaan sokerit ja maidot ja alkanut syödä. Miten hän ei jo hajusta hoksannut sen olevan piloilla.

Nämä eivät ole minulla ainutkertaisia tapauksia. Muutamia astioita on mennyt, mutta joitakin olen saanut vielä pelastettuakin.  Vävy kysyikin kerran, kun kannoin yhtä piloille palanutta astiaa (oli unohtunut yöksi leivinuuniin) että:"Mitäs hyvää se anoppi on tänään polttanut?"