Tein päivän hyväntyön äsken. Syötin itikat tuolla pihalla. Kylläpä niillä olikin hyvä ruokahalu.

On ollut muutama päivä oikein aurinkoista ja tuulista. Pihakukat huusivat juotavaa. Eihän sitä kärsinyt katsoa niiden tuskaa, joten menin juottamaan niitä, samalla annoin lisäravinnettakin, että jaksaisvat kukkia.

Aikoinaan inhosin sellaisia kukkia joita piti nyppiä. Joka kesä päätin etten ainakaan orvokkeja jatkossa ota riesaksi, niitä kun pitää jatkuvasti nyppiä.

Kuinkas ollakaan, ensimåiset ostokukat aina keväällä oli juuri orvokit. Ne olivat niin kauniita. Ja nyppimistä riitti.

Mutta sitten kävi niin, että karjan hävittyä oli mielestään vapaa-aikaa enemmän. Minäpä aloinkin nyppiä kukkia, sellaisiakin, joita ei edes olisi tarvinnut. Sehän oli muuttunut mukavaksi hommaksi. Otin vain rappusille viereeni amppelin yks'kerrallaan ja puhdistin vanhoista kukista. Oli tosi hienoa nähdä miten koko istutus muuttui. Lumihiutalekin (valkoinen) oli kuin pesusta tullut.

Nyt olin myös "pesemässä" lumihiutaletta ja muita kukkasia. Tietysti siihen ryntäsi tuhatpäinen itikkaparvi, haistoivat tietenkin minun lämpöä huokuvan, hikisen pinnan. Sitten se ateriointi alkoi. En tiennyt nypinkö kukkia vai huidonko itikoita, kummastakaan hommasta ei tahtonut tulla mitää, Viimein annoin niiden syödä, enhän siihen kuole, on minussa verta muutama itikan mahallinen.

Pitkään ei kantti kestänyt, sisälle oli lähdettävä. Eiköhän joku lie saanut vatsansa täyteen, joten hyvä mieli puolin ja toisin, syöjillä ja syöttäjällä.

Nyt tuntuu siltä, että syöttäjän on painuttava saunaan pesulle pikimmiten, alkaa olla sen sortin kutina nahkassa.