Voi hyvä tavaton, miten on kylmä ilma. Juuri kun alkoi tottua siihen helteeseen, pamahti tällaiset "pakkaset". Siltä tämä ainakin tuntuu näin raju lämpötilan pudotus 30:stä + asteesta alle 10:een, olkoonkin vielä +:lla. Kun äsken menin noutamaan uunipuita (pakko lämmittää leivin uunia), mutta en arvannut laittaa pipoa päähän, oli korvat paleltua. Pohjoistuuli on ylen raakaa.

Eivät ole tytötkään tarenneet pyöräillä tänään mummolaan. Vai lienevätkö niin väsyneitä kun on takana kummallakin raskas leiriviikko :-) . Toinen oli riparilla ja nuorempi (11 v.) Metso-leirillä erä- ja metsästystaitoja kartuttamassa.

Varmaankin on geeneissä tuo metsästys harrastus, mutta niitä geenejä en minä ole luovuttanut. Minua ei saa metsälle kirveelläkään, hyvä että uskallan tuvasta kärpäsen tappaa. Jotenkin karsastan hiirenkin hengiltä ottamista. Jos Santra-kissa tuo (aika usein kylläkin) hiiren sisään nähtäväkseni, kiireellä hätistelen sen saaliineen ulos. Onneksi olen senverran rohkea, enkä hyppää helmat korvissa pöydälle kirkumaan ; P

Aseitakin pelkäsin aikoinaan, mutta nyt niihin on pitänyt tottua. Koko perhe , yhtä poikaa lukuunottamatta, metsästää ja harrastaa myös ampumaurheilua.

Nyt nämä kyseiset harrastukset ovat jo tarttuneet kolmannelle sukupolvelle (minun laskujeni mukaan, mutta miehen suvussa ovat varmaan metsästäneet Aatamista alkaen). Lapsenlapsista kahdella on jo metsästyskortti (13v ja 14v) ja kolmas on vain tutkintoa vaille, kaikki vielä tyttöjä. Isommat tytöt saivat jo viime syksynä saaliinkin, kumpikin ampui sorsan. Hirven kaato on seuraava tavoite kuulemma. Hurjia likkoja, vai mitä.

Kaikki 3 ovat jo mukana hirvenjuoksuissa, jossa juostaan 5-7 km matka, arvioidaan 2 etäisyys matkaa ja ammutaan kiväärillä 10 laukausta 100 m:n atkalta. Talvella laji senverran muuttuu että sukset ovat kuvioissa mukana. Kesällä ei tarvitse asetta kuljettaa mukana juostessa, mutta talvella hiihtäessä se on selässä koko hiihdon ajan.

Kun tyttäreni aloitti kyseisen harrastuksen 12- vuotiaana, hän oli aika pieni kasvuinen vielä. Oli säälittävää katsoa kun hän odotti lähtölupaa lähes yhtä pitkä ase selässä mitä itse oli. Esitin silloin että eikö hänelle voisi sitoa perään pientä pulkkaa ettei pyssynperä jarruttaisi  matkaa. No, leikillänihän minä. Onneksi nyt on niin ettei kaikkein nuorimmat tarvitsekaan kuljettaa asetta ladulla.

Tytöistä on mukavaa se, kun nämä nuorten sarjalaiset kilpailevat sekasarjana ja onnistuvat välillä voittamaan pojat. Niin, mikä sen mukavampaa voisikaan olla. Ja se nostattaa innostusta, kun joskus onnistuu saamaan paremmat pisteet kuin ukki.

Hyvä harrastus tämänkaltainen juttu on. Se kasvattaa myös vastuuntuntoa, aseiden kanssa on oltava hyvin tarkkana metsästipä sitä tai kilpaili.