Tässä sitä vain kökötetään...kotona nimittäin. Meni "pupu pöksyyn" kyläreissun toteuttamisessa.
Säästä ei oikein tahtonut selvää saada mitä oli odotettavissa. Ja kun suunnitelmat pitkittyivät, niin samalla ne mutkistuivat. Viimein alkoi ottaa aivoon kaikki. Hermostutti niin että alkoi jo flimmerikin merkkejä antaa. Viimein tulin siihen tulokseen, että luovun koko suunnitelmasta ja puran matka-kassini.
Toisaalta olen hyvilläni päätöksestäni (vaikka pettymys karvasteleekin), ajokeli on ollutkin tosi surkea.

Luntakin satoi tässä yks päivä muutaman sentin. Nyt alkaa se maan valkoisuus olla muisto vain. Liukkaan kelin ajo-harjoitusta saivat ne jotka tien päälle uskaltautuivat.

Oli minulla viikon ajan hoidokki, sellainen jollaista en ennen ole hoivannutkaan. Marsu, lapsenlapsien lemmikki. Olen aina pitänyt tuollaisia olioita vähän rottamaisina, mutta pitää perua sellaiset mielipiteet. Ei tämä Aliisa-tyttö rotalta vaikuttanut, jopa silitin sen selkää viimeisenä päivänä.
Alkuun se pelkäsi uutta ympäristöä eikä uskaltanut tulla kopistaan edes syömään jos ketä oli näkyvillä. Muutaman päivän kuluttua alkoi tuntea minut ja heti kun tulin huoneeseen alkoi vaatia ruokaa, etenkin herkkupaloja. Tuore kurkku oli mieleistä, sitä se tuli ihan kädestä ottamaan.
Kissat olivat alkuun ihmeissään moisesta otuksesta. Laku sai jopa siirrettyä hiukan häkin yläosaa ja käpälällä yritti hamuta karvaturria kiinni (Aliisa on näet pitkäkarvaista rotua), mutta niin vain sai katti suihkupullosta vettä niskaansa. Oppivat kumpikin vihdoin, että ei siihen saa koskea. Sitten istuivat vuoronperään häkin vieressä katselemassa kun Aliisa kävi ruokaa nappaamassa kupistaan.
Tänään Aliisa jätti meidät ja pääsi omaan kotiinsa.

Hirven metsästyskin on alkanut. Jo 2 viikonloppua on miehet juosseet "tyhjän perässä". Hirviä ei kertakaikkiaan tunnu olevan niinkuin takavuosina. Jo parin viikon kuluttua on peijaiset ja hirvet on ties missä. Mitähän sitä sitten pataan pannaan jää nähtäväksi.
Onnistuisivat nyt edes jonkun elikon kellistämään.