Eilen oli surujuhlien päivä. Kahdet hautajaiset sattuivat vielä samalle päivälle ja kaiken lisäksi olivat samaan kellonaikaan, niin oli tehtävä valinta kumpaan tilaisuuteen osallistuu.

Valitsin tämän lähellä olevan, koska toinen tilaisuus oli  noin 150 km päässä ja lähempänä sitä paikkakuntaa asuva veljeni lupautui edustamaan sukuhaaraamme siellä.

Tämä, ajasta ikuisuuteen siirtynyt ihminen oli poikani perheeseen kuuluva vanha-vanha isoäiti, jo 94 ikävuoteen ehtinyt Anni-mummo (jolla nimellä myös me kaikki häntä kutsuimme). Viimeiseen asti hän oli toimelias ja virkeä, kuuluisasta dementiasta ei ollut minkäänlaista merkkiä. Aivan viimeisinä vuosina silmäsairaus heikensi näkökykyä, mutta kuulo säilyi kuin nuorella ihmisellä. Ei vaan tullut mieleen kesällä kysyä, vieläkö kuulee sirkkojen sirityksen, joka olikin tänä kesänä erikoisen voimakasta.

Kuuma kesä heikensi vanhukselta voimat ja altistivat muille vaivoille, jotka sitten uuvuttivat Anni-mummon lopullisesti.

Siunaus kirkossamme oli kaunis ja liikuttava. Saatoimme hänet kävellen hautausmaalle, joka olikin aivan lyhyen matkan päässä. Sää oli aurinkoinen ja syyssääksi ihmeen lämminkin. Kumpu peittyi kauniista kukkalaitteista joilla sukulaiset ja ystävät  muistivat matkalle lähtijää.

Seurakuntasalille järjestetyssä muistotilaisuudessa nautimme yhteisen aterian ja laulujen ja virsien lomassa kuulimme monet muistot Anni-mummosta.

Suuren, tyhjän tilan jätti Anni-mummo omaistensa kotiin, vaikka oli pieni kootaan, mutta sitä suurempi oli sydämeltään. Oudolta se varmaan tuntuu itsestänikin, kun menen käymään heillä, ei enää Anni-mummo tulla tupsuttele omasta kamaristaan tervehtimään ja juttelemaan.

Toivon rauhaisaa lepoa Anni-mummolle.