Siinä se vierähti tämänkin vuoden joulu, mukavasti peräti. Ei ollut olo yksinäinen, ei vähäistäkään. Alkuperäiset suunnitelmat tosin muuttuivat, niinkuin meidän porukoilla yleensä, mutta ei pahaan suuntaan.

Alkuun oli ajatukset sekavat: 3 pyhäpäivää, porukkaa paljon, riittääkö ruoka, (kestääkö hermo) ja niin edelleen. Aivotoiminta näytti lähestulkoon tällaiselta.

Aaton työt sain aikanaan hyvin päätökseen. Kävimme haudoilla sytyttämässä perinteiset kynttilät. Paljon oli jo siihen aikaan tuotu kynttilöitä, vaikka vasta alkoi pimeys laskeutua. Muina vuosina on käyty myöhemmin ja silloin on koko hautausmaa ollut yhtenä valomerenä. Kaunista oli jo nytkin.

Aatto-ilta kuluikin rauhallisissa merkeissä, kuopus hoiteli pihan kynttilävalaistuksen, isäntä toimi 'saunamajurina' ja minä itse puuhastelin muonituspuolella perunoita keitellen. Kinkku oli suuri, kypsä ja maukas, kelpasi sitä mutustella muun pöperön lomassa.

 

Pukki ei tullut käymään, mutta tonttu-mokomat pääsivät livahtamaan tarkasta vahtimisesta huolimatta sujauttelemaan paketteja kuusen alle. Santra-kissa oli niin utelias, että vähän väliä meni tutkimaan kenelle ne olivat osoitetut.

Jätimme illalla pakettien valkkaamisen, olimmehan aikuisia emmekä uteliaita ja malttamattomia  pikku-vekaroita. Tiedossa oli että joulupäivänä tulee pikku-väkeä, jätettiin se ilo pienille.

Aatto-ilta kuluikin rauhallisesti saunomisen ja ruokailun merkeissä. Pakkasmittari alkoi näyttää, että sää alkaa kylmetä uhkaavasti. Koitimme arvailla seuraavan aamun lukemia, mutta ei niin tiukkaa säätä osattu ennustaa mitä se sitten todellisuudessa lopulta oli. Mutta sisällä oli mukavan lämmitä, kaiken lisäksi sai kömpiä lämpimän täkin alle ottamaan pienet yönokoset.

Koitti joulu-aamu. Heräsin, kuulin kuinka isäntä liikehti tuvan puolella (ei mitenkään kevein askelin), mutta en saanut silmiä sen vertaa auki, että olisin kelloa katsonut. Nukahdin uudelleen. Kun heräsin uudelleen näkyi olevan aika valoisaa jo, niinpä vääntäydyin ylös sängystä. Ohoh, kello olikin jo 11. Tämäpä oli tosi yllätys, ensimmäinen jouluaamu, sitten vauva-vuosieni, jolloin sain nukkua niin kauan kuin halusin ja nukutti.

Toinen yllätys, lämpötila ulkona oli -25 astetta. Oikea joulusää. Mutta nyt kun oli luntakin, niin ei hiihtohulluja pakkanenkaan pystynyt sisällä pidättelemään. Ei kun latuja aukaisemaan ja suksia voitelemaan ja ladulle. Vilskettä tässä kotiladulla riitti koko kylmän päivän, kun esikoisen ja tyttären porukkaa myös kävi verestämässä hiihtotaitojaan.

Tällainen 'kuuraparta' oli vanhin poika, kun ladulta palasi, hyvin oli parransänki huurtunut.

Päivä kuluikin rattoisasti  uunia lämmitellessä ja tavanomaisia jouluhommia toimitellessa. Illan hämärtyessä (joka näin pitkään nukkuneen kannalta koitti turhan aikaisin) sytytettiin kuusen kynttilätkin, nyt oli aikaa nauttia oikeasta joulutunnelmasta.

Myös yksityiskohta kuusesta.

Kuten näette, ei ole sähköjohtoja häiritsemässä.

Illan mittaan tulivatkin pitkämatkalaiset, keskimmäisen pojan perhe Viialasta saakka. Pienet tytöt olivat jo pitkästä matkasta väsyneitä, mutta ruokailun jälkeen jaksoivat vielä kuitenkin jakaa paketit kuusen alta. Sitten uni jo voittikin.

Tapanin- aamun sää olikin jo muuttunut täysin, pakkanen oli lauhtunut jo -10 asteeseen, mutta myrskysi jo mahtavasti liikuttaen irtounta paikasta toiseen. Mutta eihän se 'näissä piireissä' haitannut, väki koolle ja ladulle.

Alunperin oli suunnitelmat, että koko meidän lapsikatras perheineen, kokoontuisi meille syömään. Mutta tytär halusikin välttämättä tarjota päivällisen heillä. Meillä on kuulemma liian ahtaat tilat (kieltämättä totta), ja minua helpottaakseen hän halusi näin. No, mikäpä siinä, mennään heille.

Olikin tytär taas loihtinut mahtavan tarjoilun, kuten aina. Olin vakaasti päättänyt, että en tänä jouluna ahmi itseäni 'ähkyyn' asti. Ja se päätös pitikin tähän iltaan saakka, mutta sitten lankesin. Tietysti, kun toisen tekemä ruoka on niin hyvää.

Olimme juuri lopetelleen aterian, kun joku kopautti ikkunaan ulkopuolelta. Mitä se oli...? Toiseenkin ikkunaan...ja jotain vilahti...punaista näkyi. Lapset  juoksivat ikkunasta toiseen nähdäkseen kuka siellä oli, ei se voinut pukki olla koska oli jo Tapanin-päivä. Sitten joku keksi: "Se on tonttu, ihan varmasti, minä näin!!"

Tonttu oli käynyt heittämässä paketti pussit eteiseen ja livahtanut omille teilleen, ei tullut tupaan näytille ollenkaan.

Voi sitä riemua, taas paketteja! Joko tämä ilmaston muutos toi myös joulun ainaisen?

Mikä vielä ihmeellisintä, mummokin sai vielä paketteja. Kukaan ei arvaa mitä eräästä paketista löytyi. Olikohan siitä vuodatuksessa valittamisesta hyötyä? Pistää epäilemään, että pukki lukee blogeja, olkaapa varovaisia mitä kirjoitatte.

Paketista kuoriutui TYÖKALUPAKKI, väriltään pinkki, joka sisälsi kaikki, ja vähän enemmänkin, mitä tarvitsen jokapäiväisissä touhuissani. Nyt en tarvitse mennä isännän kaappeja penkomaan, josta en kuitenkaan tarvitsemaani työkalua löydä.

Eikä siinä vielä kaikki. Joulu-illan paketeista löytyi myös vuosikausia hiljaisesti toivomani (koska se oli mielestäni niin lapsellinen toive) ISO HALI-NALLE. Sain minä muutakin, mutta en nyt vaatimattomana ihmisenä ala niitä luettelemaan. Olenkohan sittenkin onnistunut olemaan kiltti, mietin vaan?

Tässä Nalle, jolla ei vielä ole nimeä, esittelee pakkia.

Tässäpä lähikuva pakista. Eiks´olekin hieno?