Tiistai-aamu koitti pilvipoutaisena, ei satanut, ei vielä. Siispä uskaltauduin matkaan. Nyt oli hyvä tilaisuus, koska olin yksin kotona. Matkan kohteena olisi Valamon luostari.

Kotvan ajettuani alkoi kuitenkin sataa tihuuttaa. Ajattelin jo kääntyä takaisin, eihän ole mielekästä kovalla vesisateella olla sellaisella reissulla joka vaattii siirtymistä paikasta toiseen ja ulkona käyskentelemisestä ei tulisi yhtään mitään. Mutta toisekseen ajattelin, ettei tällainen tilaisuus voi saman kesän aikana toistua, joten jatkoin matkaa.

Matkan puolessa välissä alkoi tulla vettä lähes kaatamalla, mutta se ei enää minua lannistanut. Alkoihan sitä "vanhaa taivastakin" vihdoin näkyä taivaan rannalla, se antoi toivoa paremmasta.

Perille päästyäni sade hellitti taas tihkuksi, mutta se ei haitannut enää sillä suunnistin  sisätiloihin. Kulttuurikeskuksessa oli Anneli Airikka-Lammin näyttely: "Elämän riemu ja rikkaus". Edellisellä käynti kerralla toukokuun lopulla, kun mummojen kanssa kirkko-retki tehtiin, jäi harmikseni näyttelyyn tutustuminen pois. Vanhat eivät oikein jaksaneet pitkän liturgian jälkeen ja autokuskeillakin oli tulenpalava kiire kotiin. Silloin päätin, että kun pienenkin tilaisuuden saan, lähden yksin ja saan siten rauhassa tutustua mieleisiini kohteisiin kenenkään niskaan hengittämättä

Voi miten oli näyttelytila valoa ja väriä tulvillaan. Ja miten paljon oli töitä esillä. Oli käsitöitä monenlaista, ristipistoa, kirjontaa, brodeerattuja tauluja, neulahuovutusta, mosaiikkia, akryylimaalauksia levylle ja kankaalle ja ennenkaikkea käsinmaalattua posliinia ja keramiikkaa ym.ym.

Posliinityöt kiinnostivat eniten, koska itsekin olen harrastaanut kyseistä lajia lähes 30 vuotta. Myös maalausta akryyliväreillä kokeilin vuosia sitten kansalaisopiston kursseilla.

Tämä taiteilija uskaltaa käyttää värejä todella. Tyyli mielestäni viittasi naivismiin, mikäli jotain taidesuunnista yleensä ymmärrän.

Näitä taiteilijan kätten töitä ihastelin pitkän tovin ja kun paikalla olin, tutustuin samalla myös museon esineistöön joka myös oli erittäin kiinnostava. Ulos tultuani oli sade lakannut joten mietin minnepäin suunnistaisin seuraavaksi.

"Mmuuurrr"...kuului jostakin. Ahaa...se olikin oma maha joka muistutti, että Trapetsassa tarjoillaan herkullista ja ravitsevaa ruokaa.  Otin vinkistä vaarin ja marssin ruokailemaan. Maukkaan kala-aterian jälkeen olikin hyvä jatkaa tutkimusretkeä.

Laffka olikin seuraava kohde jonka kesäkaupasta  tein löytöjä. Ostin kirjan: Vanki nimeltä Papillon. Olinhan sen aiemmin jo lukenut, mutta haluan lukea uudelleen joskus, joten ostin kun "halvalla sain", 1€:lla. Toinenlöytö ei sitten ollutkaan halpa, mutta silti ostin kun en sellaista ole mistään muualta löytänyt vaikka olen etsinyt 20 vuotta. Se oli pikku-pikku kehys yhtä pikku-pikku kuvalle.

Laivarannassa kävin kävelemässä ja ihailemassa järvimaisemaa. Muita ihmisiä ei ne näkymät kiinnostanutkaan. Sergei-laivakin keinui hiljalleen laiturissa. Eiköhän päiväristeilyt olleet vielä alkaneet, vai eikö ollut halukkaita risteilijöitä tarpeeksi, kun laiva oli laituriin jäänyt?

Nyt olikin keskeytettävä tämä kierros. Ystävä naapurissa oli sairastunut ja oli riennettävä katsomaan miten hän voi. Kiireessä kuvasin vielä päärakennuksen sisäänkäynnin vieressä olevaa mahtavaa hortensiaa. Vielä kipaisu Tuohus-myymälässä ostamassa marmelaadi makeispussi. Ilman sitä ostosta ei voi luostarista lähteä.

Toiseksi kerraksi, milloin se sitten lieneekään, jäi vanhassa kirkossa käynti ja kuusikujan läpi kävely. Se kuusikuja näytti niin houkuttelevalta, aivan kuin tunneliin menisi, mutta nyt ei ollut aikaa ja sitä se olisi vaatinut, miten sitä nyt voisikaan juosten tunnelmoida. Kansanopistoonkaan en malttanut mennä vaikka asiaakin oli, voinhan sen hoitaa puhelimitsekin.

Kotimatka sitten menikin lähes lennossa. Onneksi ystäni oli jo hieman paremmassa kunnossa, ettei ollut enää hätäpäivää. Hän jaksoi jäädä odottamaan työstä palaavia omaisiaan.

Vaikka tämä matka ei aivan suunnitelmien mukaan mennytkään, niin kuitenkin tärkein tuli nähtyä. Hyvä mieli jäi. Sytytti myös haaveen omasta näyttelystä. Onhan minulle esitetty, että laittaisin näyttelyn töistäni, mutta en ole uskonut kykyihini  siinä asiassa. Mutta nyt vähän laittoi ajattelemaa, mitähän jos... No, ei nyt sentään. Kyllä se haave talletetaan "Toteutumattomien haaveiden ja unelmien kansioon".

Avasin marmelaadi pussin maistaakseni muutaman namin päivän lehtiä lukiessani. Nam, nam..

MITÄ IHMETTÄ ...taasko minä sen tein? Pussi on tyhjä. Minkähänlaiseen katkaisuhoitoon  tässä pitäisi pyrkiä?

Lähiomainenkin kotiutui. Olinhan hiukan pettynyt kun tämä yksin olo typistyi hieman. Täällä kotona oli niin hiljaista, ei radio laulanut eikä tv pauhannut, todellista hiljaisuuden retriittiä. Mutta kuitenkin HYVÄ ETTÄ TULI!!