Oi joi. Kävipä höperösti. Olin kirjoittanut jo hyvän pätkän, mutta kun aloin tutkia saako kirjoitukseen lisättyä jo kuvia niin silläaikaa kaikki hävisi. Tämän uudistuksen jälkeen on kaikki niin outoa että hermot on mennä. Kokeillaanpa mitä saisin jatkossa aikaan.

On tosi asia että kun jokin juttu pitkittyy niin se myös mutkistuu, niin tämäkin. Muistot alkavat haalistua ja jotkin asiat jopa unohtuvat. Siihenhän viime postauksessa jäätiin, että huulipyöreänä katselimme talon mahtavuutta. Ystävä tarjoutui opastamaan ettemme ensimmäisenä iltana eksy, edes ruokapaikan löytäisimme sillä yö on pitkä jos päivän ainoasta ateriasta paitsi jäämme.

Oli portaita ylös ja alas, käytäviä  käytävän perästä. Seinillä olevia opasteita noudattamalla kyllä oikeaan paikkaan osui, jopa minäkin joka en mikään suunnistamisen mestari olekaan.

Yritin saada niitä kuvia näkyviin, mutta valitan... en onnistunut. Harmin paikka. No jatketaan tekstillä.

Nälkäisinä olimme hyvissä ajoin ruokasalin aulassa odottamassa ovien avautumista. Taivaallista, mikä näky. Herkkuja jos minkä sorttista. Vatsat pullollaan siirryimme tulo-infoon, lomakeskuksen esittelyyn ja tutstumiseen. Ja sen jälkeen illanvietto, josta en valitettavasti muista paljoa mitään, väsymys alkoi painaa. vielä sen jälkeen ilta jatkui tanssien merkeissä, mutta meidän 2-henkinen perhe katsoi parhaammaksi kömpiä peiton alle nukkumaan.

Vuoteet olivatkin oikein hyvät, jopa tyynytkin jotka ovat mielestäni aina olleet hotelli yöpymisen heikko kohta.

Aamulla ei kello ehtinyt soida, kun olimme hereillä ja valmiit lähtemään aamiaiselle. Virkeimmät vieraat olivat jo käyneet aamulenkillä ja -uinnilla, mutta me, armottoman aamu-uniset emme jaksaneet. Kyllä se kävi pienestä aamulenkistä, kun taas käveli portaat ylös ja toiset alas, sekä muutamat pitkät käytävät eteenpäin ja taas portaat ylös ennenkuin aamu-puuron kimppuun pääsi, eikä pelkästään puuron, oli paljon muutakin "puputtamista" yllinkyllin.

Hissejäkin tosin oli käytettävissä kerrosten välillä, mutta koitimme välttää niitä mahdollisimman paljon vaikka polveni välillä husivat jo "hoosiannaa".

Aamiaiselta siirryimme juhlasaliin päivänavaukseen, pieneen aamuhartauteen ja päivän ohjelman kuulemiseen. Heti perään oli jumppa tuokio halukkaille, muös vaihtoehoista ohjelmaa, en nyt sanoisi haluttomille vaan muuta haluaville. Harmillista kun menivät päälletysten, olisin halunnut osallistua kumpaankin.

Kun oli jumpattu niin kiireellä taas huoneeseen hakemaan sauna- ja uintivälineet. Oli vesi-jumpan vuoro. Se olikin hauskaa ja sen päälle saunottiin. Kun näin oli kovasti aktiviteettiä koko aamupäivän ollut niin olikin aika ottaa pienet torkut ennen ruokailua joka olikin kuulemma ainoa pakollinen ohjelmanumero talossa.

Ruoka-tunnin jälkeen oli vielä ohjattua loma-ohjelmaa tai mitä kukakin halusi ennen iltamia. Niitä olikin joka ikinen ilta. Koska sillä viikolla oli vuoden ensimmäinen Pelimanniviikko, niin arvata saattaa että musiikka riitti, joka illalle ja myös päivälläkin. Haitari oli näillä musikanteilla pääinstrumentti, myös viuluja oli sekä kitara. Myös huuliharpisti löytyi joukosta. Sellainenkin instrumentti-harvinaisuus oli kuin lastuhuilu, hieno peli.

Iltamissa oli monenlaista ohjelmaa, laulua, runoja, vitsejä, sketsejä ym.

Yksi iltama vietettiinkin viinin ja yhteislaulun merkeissä. Arvatkaapa mikä tässä illassa oli ihmeellisintä? Se, että minäkin lauloin. Oli varmaankin sillä viini lasillisella osaa siihen tapahtumaan. Yleensä puolustelen laulamattomuuttani sillä, että olen unohtanut otta lauluäänen mukaa, mutta nyt ,ihme ja kumma, uskaltauduin laulamaan olemattomalla lauluäänelläni. En minä humalassa ollut, älkää luulkokaan, mutta ihmeesti se viini rohkaisi.

Ja joka ikinen ilta oli pari-kolme tuntia tanssia. Eläkeläiset ovatkin innokkaita tanssimaan. Minua itseäni ei ole tanssi kärpänen puraissut, en ole ikänäni tanssi himoinen, siitä varmaan johtuukin etten sitä taitoa osaa. En sitä , tanssia nimittäin, pahana pidä, tanssii kuka tykkää. Ja kyllä tykkäsivät, lähiomainenkin sai nyt liehua sydämensä kyllyydestä. Itse menin mieluummin huoneeseeni lukemaan kirjaa.

Loppuviikosta alkoi jo meikäläinen uupua. Alkoi flimmeri hieman kiusata. Piti hellittää ja luopua lauantain vesi-jumpastakin. Vähän yritin pihalla kävellä, mutta loppupäivä pitikin olla hissunkissun ettei rytmi hyppää raiteiltaan. Onneksi ei siinä niin käynyt ja pääsimme aloittamaan maanantai aamuna kotimatkan. Lähiomainen tosin sai jonkun vatsa-tartunnan ja oli koko kotimatkan huonovointinen, onneksi ei alkanut oksennella matkalla. Mutta annas olla kun koti-oven sai auki niin suoraan vessaan ja sehän tiesi minulle vessan siivous vuoroa. Itse en sitä "pöpöä" saanut mutta seuraavan päivän oli kyllä kuin "tapettu mato" ja siitä se sitten kehittyi kunnon flunssaksi. Varmaan se "lensu-pöpö" jostain leijaili minun kohdalleni ja tänne saakka piti kortteeria kehossani.

Tällainen tämä meidän lomareissu oli, mukava kertakaikkiaan. Mitä nyt näistä pienistä vastoikäymisistä,ei mitään. Jos tilaisuutta ilmaantuu, tulee ehkä lähdettyä uudelleenkin. Silloin osaa paremmin jo itsensä ohjelmoitua sopivasti.

Tarkoitus oli kirjoittaa tämä juttu vähän toisin jos olisin onnistunut aiemmin käymään hommiin, mutta välillä tulee näitä n.s. jarruja..