Nuha se vaan tuli... minullekin. Luulin pääseväni kuin koira veräjästä näistä nuhakuumeista, mutta niin vain iski.
Luulin ensin, että se johtui kissasta, kun alkoi aivastuttaa. Laku näet tykkää nukkua vieressä, nyt ei enää tyydy jalkopäässä makoilemaan vaan työntyy lähes samalle tyynylle.
Kyllä tämä nuhani alkaa vaikuttaa ihka oikealta virus-peräiseltä. Tuleepahan sekin sitten läpikäytyä minullakin tänä talvena, ei lähiomaisenkaan tarvitse olla kateellinen jos pysyisin siltä osin terveenä.

Lakusta puheenollen, siitä katista on kasvanut tosi iso poika. Viimeksi kun mitattiin painoi 7kg ja se tuntuu kun yöllä tahtoo ulos joskus, niin hyppää päälle herättääkseen nukkuvan ja siihen jytkäykseen kyllä herää. Emoltaan Santralta on opin ottanut ja tehokkaaksi havainnut. Santra, joka on pieni ja hentoinen kissa, ei pienellä liikkeellä sikeästi nukkuvia hereille saa. Mutta se on keksinyt oman tyylinsä. Ensin kävelee rauhassa nukkuvien yli ja odottaa hetken onnistuiko herättämään. Jos ei liikettä ala näkyä, menee sängyn toiselle puolen ja oikein vauhdilla pomppaa ensimmäisen päälle ja siitä toisen josta sitten ottaa kunnon potkulla vauhdin pois sängyltä. Johan tulee vipinää ja oven avaaja löytyy.
Olen joskus herännyt jo ensimmäiseen yritykseen, mutta en ole viittinyt nousta ylös, siksi tiedän mitä seuraavaksi tulee. Laku ei tarvitse uusia yritystään, tehoaa jo ensimmäinen.

Täksi päiväksi sattuikin Palmusunnuntai ja aprillipäivä  samanaikaisesti. Aprillipäivä on näköjään jo menettänyt  suosiotaan, ei ole samanlainen kuin takavuosina jolloin aprillattiin oikein urakalla. Syy voi tosin olla siinä ettei me, 2 vanhaa, viititä toisiamme juoksuttaa . Toista oli silloin kun lapset olivat kotona ja vaikuttivat täysillä "ilonpitoon".
Palmusunnuntain perinteistäkin pitää enää huolta pari poikaa jotka käyvät virpomassa. Muutama vuosikymmen takaperin oli virpojia pilvin pimein ja he kävivät ihan aamutuimaan suorittamassa rituaalinsa. Niin ne lapset ovat kylältä hävinneet joten ei mikään ihme jos koulutkin on jouduttu lakkauttamaan.
Toisella laidalla Suomen maata virpojat näkyy olevan pieniä noitia. Minä en pidä siitä systeemistä, mistä lie saanut sekin tyyli alkunsa. Tällä seudulla virpojat ovat ihan tavallisia lapsia jotka käyvät toivottelemassa kuka milläkin lorulla terveyttä ja kaikkea hyvää. Tietysti virpomavitsa jää aina taloon jonka laitan ikonin taakse talteen.
Se vitsojen teko olikin aikoinaan, kun lapset olivat virpo-iässä, koko savotta. Hyvissä ajoin oli muistettava ostaa silkkipaperit ja viikkohan siinä meni kun niistä näperreltiin hienoja ruusuja ja pajun oksat kiedottiin vihreään hapsupaperiin.
Oi niitä aikoja... ei voi muuta sanoa.

No, minä lähden potemaan tätä nuhaani ja yritän saada sen asettumaan, että pääsisin huomenna kansalaisopistoon. Posliininmaalausta riittää vielä pariksi kerraksi. Sitten alkaa kesäloma.

Niin että niisk, niisk... hatziiih vaan...