Nyt on tauti suurinpiirtein voiton puolella joten on aika kirjoitella lupaamiani kuulumisia. Myös lomareissusta, mikäli mieleen muistuu asiat joita koin matkan aikana. Tuo pitkittynyt sairastelu kun tahtoo hävittää muistot ja sekoittaa loputkin ajatuksissa. Mutta yritämpä kuitenkin saada jotain "legendaa" aikaseksi.

Jo pitkälti ennen joulua ystävät heittivät ajatuksen, että lähtisimme viikon mittaiselle lomalle etelä-Suomeen, oli näet linja-autossa vielä 2 paikkaa vapaana. Lähiomainen esitti heti vastalauseen: "Ei onnistu, emme lähde", mutta hetken kuunneltuaan niitä aikaisempien reissujen muisteloita, alkoi hän lämmetä ajatukseen ja viimein lupautui lähtemään.

Jonkun viikon kuluttua alkoi iskeä paniikki. Mihin ollaankaan lupauduttu...keskellä pakkastalvea ja koko viikoksi? Kuka lämmittää tuvan uunia? Kuka syöttää koirat ja kissat? Miten kissat tarkenevat olla viikon ulkona, kun ovat tottuneet olemaan suurimmaksi osaksi sisällä ja toisen mielipaikka on peräti uunin päällä?

Löytyi kuin löytyikin sellainen henkilö jolla oli aikaa eläinten ruokkimiseen ja kissoille tehtiin majapaikka entiseen maitohuoneeseen. Loppuviikoksi saatiin jo uunin lämmittäjäkin. Pakkaset paukkuivat tammikuussa peloittavasti, entäs jos ei lauhdu yhtään.

Mutta eikös vaan, ihan kuin vastauksena rukouksiin pakkanen "pyllähti" ja tuli oikein siedettävät ilmat. Laukut olivat pakatut hyvissä ajoin, ettei vaan aiemmin näkemäni painajais uni pääse toteutumaan ja ne oli varattu oven pieleen etteivät vaan unohdu kotiin kun aamulla aikaisin unentokkurassa lähdemme. Tosin oli meille tarjottu tilaisuutta lähteä jo edellisenä iltana, ettei niin aikaisin tarvitsis lähteä yhteiskyydityksen lähtöpaikalle, mutta ei se onnistunut, oli kaikenlaista tekemistä vielä.

Tiistai-aamuna, hämärän vielä maisemaa kattaessa, oli joukko ihmisiä odottamassa linja-auton tuloa joka pian siihen pyrähtikin. Siitä vaan autoon ja matka sai alkaa suuntana Salossa oleva Lehmiranta. Se on Eläkeliiton omistama "loma paratiisi".

Matka sujui leppoisasti, ajokeli oli hyvä eikä ollut ruuhkaa. Kerran pysähdyimme kahville ja jaloittelemaan. Hyvissä ajoin iltapäivällä olimmekin perillä ja pääsimme majoittumaan rauhassa ennen ruokailua.

Siinä olikin meikä-tytöllä mennä sormi suuhun, mihin päin pitää suunnistaa että peti paikkansa löytää. Onneksi oli niitä ennen paikassa käyneitä jotka opastivat.

Tämä paikka oli pienen järven rannalla olevan niemen kärjessä. Paikalla on oma historiansakin jota en nyt ala selostaa, koska en muista ulkoa kaikkea ja tekisin virheitä. Mutta senverran muistan että sitä on rakennettu vähin erin ja rakennukset kiertää mukavasti niemeä. Jännä sattuma oli, että meidän huoneemme sijaitsi uusimmassa osassa ja sieltä ruokailu rakennukseen oli käytäviä pitkin n.250 metriä. Ihan riittävä lenkki tuli kun muutaman kerran kävi ruokailemassa ja kylpylän puolella.

Nyt pidän hetken taukoa, tuli näet pientä porukkaa mummolaan. Mutta jatkoa seuraa.