On mennyt luvattoman kauan siitä, kun tänne blogiin olen mitään kirjoitellut. Tuntuu siltä, että koko syksyn ajan elo ja olo  on ollut aika kaoottista suorastaan. En tiedä mistä se johtuu. Vanhuusko se on ottamassa jalansijaa jo tosissaan meikäläisen toimissa, joka ei nyt mikään ihme olisikaan totta puhuakseni.

Toinen syy voi olla, että noita harrastuksia on tullut haalittua itselle liikaa, joten yhä useampi juttu jää siten puolitiehen. Joinakin päivinä tuntuu ettei mistään saa otetta, ajatuksetkin kiertävät kehää aivan kaoottisesti.

Muistui tässä mieleeni yksi kirjoitus kaoottisesta päivästä joka tapahtui pari vuotta sitten. Kävimme mieheni kanssa tietokonekurssia. Kyseisenä päivänä kaikki tuntui menevän vähän pieleen, mikä lie ollut syynä siihen,  sitähän ei kukaan tiedä. Kurssilta lähtiessä opettaja antoi kotiläksyksi kirjoitustehtävän joka sitten piti lähettää hänelle sähköpostina. "Kirjoittakaa vaikka tästä kaoottisesta päivästä," sanoi hän.

Läksythän oli tietysti tehtävä, sehän on luonnollista, etenkin jos haluaa olla tunnollinen oppilas. Löysin kuin löysinkin vielä kirjoitukseni tiedostoista ja niinpä liitän sen tähän jatkoksi. Saattepahan tietää millainen oli se minun kaoottinen päiväni silloin.

KAOOTTINEN PÄIVÄ

 

Tämä kurssipäivä oli aivan kaoottinen, kaikilta osin.

Oikeastaan se alkoi jo eilen, kun tulin iltapäivällä posliininmaalauksesta ja kävin postin laatikosta. Sain kutsun labra-tutkimuksiin  11.11 klo 7 – 9.

VOI EI! Se on jo huomenna ja tietokone kurssi on myös. Miten tästä nyt selvitään?

Kurssilta ei voi jäädä tässä vaiheessa pois ja myöskään tutkimuksia en halunnut siirtää, olin jo odottanut niitä tarpeeksi ( 4 kk).

Pienen neuvottelun jälkeen päätimme että lähdemme Varkauteen jo ”ennen ylös nousua” ja ajamme sieltä sitten tuhatta ja sataa Heinävedelle.

 

Viimeiset vilkaisut ”läksyihin” ja sähköpostit matkaan avaruuteen ennen nukkumaan menoa.

Mutta mikä yö!! Se oli yhtä sähköpostia. Kaikki unet liittyivät tavalla tai toisella sähköpostiin ja niitä riitti…unia nimittäin.

 

Pimeällä, nälkäisenä ja unentokkuraisena, alkoi matka Varkauteen.

Nopeasti siellä asiat hoituivatkin kun saivat tietää tilanteeni, vaikka kyllä siinä minulle jäi pieni etuilun maku suuhun.

 

Matka jatkui ja tietysti alkoi sataa. Autojonoa johti lainkuuliainen kansalainen ja sateisella säällä ei ole turvallista ohitella, eivät aina onnistu. Siispä olimme myös me lainkuuliaisia.

 

Eipä kovin paljoa myöhästytty, onneksi.

Koneet olikin avattu valmiiksi ja siitä vaan tutkimaan g-mailin postilaatikkoa. Ja postiahan oli tullut.

Opetus vuorossa oli tänään liitteiden avaaminen ja kuvien tallentaminen ja arkistointi.

Ja sehän se ei kädenkäänteessä tapahdukaan. Liekö syynä ollut tämä synkkä ja sateinen sää joka loi masennusta vai mikä sitten. Olisikohan ollut yhtäkään meistä joka olisi hoitanut homman ”suorin vartaloin”?

Opettaja joutui hyppäämään luokan laidalta toiselle kun kutsuja sateli: ”Mikä tälle koneelle nyt tuli?”, ”Nyt minulta hävisi kaikki”, ”Mistähän minä löydän sen kohdan?”, ” Ei  minulle ole tullut sitä viestiä”, j.n.e. Vierustoverit yrittivät myös auttaa toisiaan jos olivat jo perillä asioista jonkin verran. Minulle henkilökohtaisesti kävi niin, kun yritin auttaa vieruskaveria, niin joku tärkeä neuvo menikin ohi korvien ja en itsekään saanut juttua oikein. Opettajan apu oli taas paikallaan.

 

Tauolla hermo lepäsi, kun joimme kahvia ja nautimme mestarileipurin herkkuja. Kiitos niistä. Kaikilla oli taas hyvä mieli.

Jatkoimme opiskelua samasta aiheesta, ehkä samalla menestykselläkin. Ihmeesti se pikkuhiljaa tieto ja taito siirtyy tuonne pääkopan kovalevylle, pitäisi vain muistaa välillä tallentaakin se.

Kotiinlähdön aika koitti ja sade se vain jatkui.

 

Kotikoneelle päästyäni aloin toteuttamaan oppejani. Ensinnäkin ihmettelin, miksi joka kerran kun avaan gmail.com:n, olen suoraan postilaatikollani. Mikä tätä konetta oikein riivaa? Mitä virkaa sillä salasanalla oikein on kun sitä ei kysytä, kohtahan sen peräti unohdan? Ja mieheni postiin ei pääse ollenkaan. Koitin sitä ja koitin tätä, ei mitään tulosta. Luin ohjetta enkä siitäkään saanut apua. Aloin olla jo paniikissa, mitä minä olen tehnyt väärin ja mitä pitäisi tehdä. Kunpa pojat olisivat kotona neuvomassa äiti-rukkaa.

Tutkin siinä kohta kohdalta posti-ikkunaa ja sitten huomasin tekstin ”kirjaudu ulos”. No, katsonpa mitä tapahtuu kun tuota nykäisen, toivottavasti ei kaikki ole kohta ulkoavaruudessa.

HEUREKA!! Minä keksin sen! Nyt alkoi juttu toimia niin kuin pitääkin. Miten yleensä olin tuollaisen jutun pystynyt unohtamaankin.

 

Seuraavana oli vuorossa liitekuvien tallentaminen ja arkistointi, päivällä saatujen oppien mukaisesti. Mutta eihän se onnistunut, missähän se vika nyt on? Koneessa varmaan, eihän aina voi minussa olla, vai mistä sen tietä. En kait ole ollut tunnilla tarkkaavainen.

Tämä kaoottinen päivä on jo lopuillaan. Mitähän jatkossa, onkohan yhtä vaikeata?

Pitää olla kärsivällinen ja jatkaa opiskelua, kyllä se päivä paistaa vielä risukasaankin.

 

Jos teen vain sen mitä osaan, tulen aina olemaan sitä, mitä olen tänään.

 

Tällaista oli silloin, tuotti kyllä hankaluuksia kopioida juttu tänne, ei ole vielä läheskään nämä hienoudet hallinnassa.