Ihan vaan kokeilen vieläkö blogini ottaa vastaan kirjoituksia. On niin pitkäksi aika päässyt venähtämään, että oli jo pelko vuodatuksen poistaneen koko blogini. Vaan löytyipä se vielä. Tässä olisi torhistauduttava ja koitettava saada aikaseksi jotain luettavaa. Tai ainakin niinsanottuna muistiinpanoina voi tätä pitää, että voi tarkistaa joskus jonkun tapahtuman ajankohdan ja olla sitten taas oikeassa.

Olin 3 viikkoa sitten ruskaretkellä Pohjois-Suomessa, siitähän sitä pitäisi jotain legendaa heittää tänne ennenkuin muistot pakenee, mutta odottelen vielä jonkun päivän että saisin apuvoimia kuvien siirtämisessä puhelimen muistista. Sitä temppua en itse hallitse.  

Hyvillä mielin lähdin retkelle, olin sitä mieltä että kaikki onnistuu nyt. Edellisenä syksynä kipeytynyt kantapää oli jo parantunut ja olkapäätkin olivat siedettävät kun muisti jumpata vaan. Mutta kuinka ollakkaan, ei se niin mennyt kuin haaveilin. Tai toisaalta...olisi se pitänyt arvata. Kun tällainen vähemmän hento ihminen istuu tunti tolkulla linja-autossa jossa liikkumatilaa on hyvin rajoitetusti niin eihän se ongelmitta mene. Jalottelutaukoja tosin oli tuon tuostakin mutta ei se näköjään riittänyt. Iskias mokoma alkoi vaivata jo toisena matkapäivänä.

Se vaivaa vieläkin. Olen etsinyt tietoa vaivasta, sen syystä ja mahdollisesta hoidosta. No mitä selvisi? Paranee usein itsekseen. Kipu voi kestää kuukauden, toisilla kaksikin. Lohdutukseksi sanotaan että voi mennä puolikin vuotta. Siispä ei tässä mitään hätää ole, ainakaan ei liian rajusti tunnu paranevan.