En aikonut kirjoittaa tästä opiskelustani tälläkertaa mitään, mutta kun sain aiheeseen sopivan blogi-pohjan, niin se innosti kuitenkin tähän.

Huhtikuun viimeisellä, täydellä viikolla oli tämä kurssi joka sisälsi kirjojen sidoskorjausta. Ja paikka oli entiseen tapaan Valamon kansanopisto.

Koko talvi olikin ollut sellaista kotona nyhjäämistä, ei voinut lähteä kovin moneksi tunniksikaan kotoa pois, hyvä että kauppareissun uskalsi tehdä. Oli näet ne pienet koirat hoidettavana. Viimein alkoi jo tympiä ja ahistaa. Lähiomainen kyllä pääsi lähtemään mihin milloinkin, jopa viikkokin vierähti yhtä soittoa, kerran vain käväisi kotona "paidan kääntämässä". Kummallista kun aina on minun vuoroni jäädä kotimieheksi.

Niinpä aloin suunnitella itselleni koti ympyröistä irtautumista. Halusin saada "lomasta " hyötyä, lepoa, uutta seuraa ja myös yksin oloa. Mikä sen parempi valinta olikaan kuin tämä kurssi. Halusin paikata aukkoja tiedossa ja taidossa kirjojen kunnostuksenalalla. Olin jo kertaalleen käynyt kyseisen kurssin, mutta kaikki niksit eivät olleet vielä hallinnassa. Totta puhuen ei vieläkään, niin monivaiheista on korjaus homma.

Uusia kasvoja oli mukana muutamia, osa oli jo aikaisemmilta kursseilta tuttuja, joten hyvästä seurasta ei ollut puutetta.

No lepo, miten sen nyt ottaa. Ainakin työ oli erilaista kuin kotona (koiran kakkoja korjatessa). Yksi lepoon verrattava tekijä oli, kun sai istua valmiiseen ruokapöytään ja syödä herkullista ruokaa ja vielä useamman kerran päivässä. Ja mieli sekä ajatukset lepäsivät, kun ei kuulunut radion pauhu eikä tv:n ruutu välkkynyt jotka ovat täällä kotona jatkuvasti päällä, paitsi silloin kun yksin olen. Mutta viikko sitä hiljaisuutta...kylläpä teki hyvää.

Olin päättänyt lähtiessäni, että nyt en tee niin pitkiä työpäiviä kuin edellisillä kursseilla, lähden aiemmin  majapaikkaani lueskelemaan ja lepäilemään. Mutta kas kummaa, en malttanutkaan lähteä. 12 tuntia  vierähti joka päivä, sitten ei paljon jaksanutkaan kirjaan syventyä. Ei edes lenkillä tullut käytyä kuin yhden ainoan kerran läheisellä sillalla piipahdin.

Nopeasti se viikko vierähti, 7 kirjaa sain korjattua. Mielestäni hyvä saldo tällaiselle aloittelijalle. Moni sai paljon enemmänkin valmista, eräskin korjasi 20 kirjaa. Se riippuu paljon kokemuksesta ja myös kirjojen kunnosta, mitä rikkonaisempi kirja, sen enemmän aikaa menee sen korjaamiseen.

Oikein olin tyytyväinen "loma viikkooni". Mieli virkistyi ja niin edelleen. Mukavaa oli myös kotiinkin tulla, pääsi nukkumaan omalle tyynylle jota olinkin kovasti kaivannut, ne hotellien tyynyt kun tahtovat olla sellaisia lutteroita.

Muutama kuva vielä lopuksi .

Näkymä luokkahuoneemme ikkunasta.

Luokka, jossa työskentelimme oli täynnä työpöytiä jotka taasen olivat kuormatut kirjoilla, puristimilla ja jos jonkinlaisilla työkaluilla.

Osa kunnostetuista kirjoista. Tuo pystyssä oleva paksu kirja oli minun kunnostamani kansakoulun aikuinen koraali- virsikirja. Se löytyi tyttären aitasta ja oli vailla kansia. Vävy uhkasi laulaa kirjan läpi tyttärensä säestäessä, kun ensin kannet saa kirjaan. Jokohan laulu-urakka on päässyt käyntiin

Eräs valmisti näin hienon kotelon vanhalle kirjalle, joka ei enää kestänyt kunnostus työtä.

Näin lohduttoman näköiseksi tulipalo runtelin luostarin päärakennuksen. Korjaustyöt alkoivat siivoamisella.

Muutama sorsa oli löytänyt sulaa vettä sillan alta. Kevään tuloa enteili.