Niin kävi, sika söi eväät minulta ja reissu jäi tekemättä tällä kertaa.

Olin jo suunnitellut kesästä lähtien pientä irtiottoa näistä arjen ympyröistä. Teki mieli mennä pariksi päiväksi lapsuusmaisemiin, mutta ei se oikein ottanut onnistuakseen, se lähtö näet. Aina oli jos jonkinlaista tekemistä joka tuntui niin tärkeältä ettei voinut jättää odottamaan muka "aikaa parempaa".

No, jos yrittäisi nyt syksyn tullen. Olin päättänyt jo päivänkin jolloin lähden, mutta taas kävi niin etten hennonnut lähteä, kun kuopus olikin tulossa, hänkin omiin lapsuusmaisemiinsa. Saimmepahan perunan sillä viikolla nostettua, kun oli lisä noppijoita ja sattui niin hyvä sääkin vielä. Onhan niitä syyspäiviä jatkossa vielä.

Toinen yritys oli tämän viikon keskiviikkona. Ilmoitinkin tulostani jo yö- paikkaan. Yöpymistarvike-kassikin oli oven suussa valmiina, ei puuttunut muuta kuin aamupuuron jälkeen hypätä autoon ja huristella se 100 km perille.
Jo illalla nukkumaan käydessä huomasin, että jalka punottaa pahan näköisesti, arkakin oli. Arvasin mitä se oli, mutta en halunnut uskoa siihen. Rasvasin kinttua hyvin ja toivoin, että yön aikana punotus häviää.
Turha toive, kuume alkoi nousta yön tunteina ja turvotus ja arkuus lisääntyi. Enää ei ollut epäilystäkään ruususta joka oli iskenyt jalkaan...taas. Ei enää ollut sijaa haaveilla kyläreissusta, perua piti koko juttu.

Sain heti päivystys ajan. Aika pitkäveteistä on nykyisin tuo päivystys juttu. Lääkärille kyllä heti pääsin, mutta hoitotoimenpiteiden aloitusta sai odottaa nälkiintymiseen saakka. Sekin oli vain antibiootti-piikki kankkuun, mutta monen tunnin odottamisen päästä.
Nyt on 3:n päivän aikana saatu piikki päivässä ja jalka alkaa olla jo parempi. Onneksi ei tarvinnut jäädä sairaalahoitoon, vaikka aika ruljanssi oli tuon piikityksenkin kanssa. Matkaahan  täältä "laitakaupungilta" sairaalalle on lähes 50 km.
Se etuhan siinä sairaalahoidossa tosin olisi ollut, että pakosti on pidettävä jalka levossa. Näin kotihoidossa se ei onnistu, monen vuoden kokemus. Parina aamuna lähiomainen aamupuuron keitti, siinä kaikki. Uunipuutkin on itse hilattava tupaan jos mielii lämmittää uunia. Koirien kanssa vaan juoksentelee metsässä, tyhjän perässä, mielestään opettaa koiria. Siitä olen hieman katkera.

Että näin se sika eväät syö, äkki arvaamatta, mitään kyselemättä.

Huvittaviakin piirteitä asiasta tosin löytyi. Keskiviikkona oli lähiomaisen ja allekirjoittaneen hääpäivä. Ruusunhan sain, tosin en moisesta ruususta olisi välittänyt. Mutta otettava oli kun ei parempiakaan yrttejä ollut tarjolla