Matkapäiväkirjan osa 2

Vesirakennuksen Weteraanit olivat tulleet oikein joukolla kokoontumiseensa. Heitä oli saapunut reilusti yli 100 ja monella oli vaimokin mukana (huoltajana varmaan) joten meitä oli laivaan nousemassa noin 170 ihmisen ryhmä.

Edellisenä iltana, kun kävimme edeltä käsin paikkoja katsomassa, laivamme m/s Carelia ei ollut vielä saapunut satamaan senpäiväiseltä risteilyltään. Yön aikana se oli ilmaantunut laituriin, mutta ei siihen noin vain noustu, passien tarkastus oli ensin. Näin Suomen puolella sekin touhu sujui sutjakkaasti joten pääsimme irroittautumaan laiturista aikataulun mukaisesti. Kaikki saimme nimilaput rintaamme, ettei kenenkään tarvinnut kysellä toiselta kuka hän mahtoikaan olla.

Muistui mieleeni 3:n vuoden takainen kokoontuminen tuolla Keski-Suomessa. Tämän tapaista keskustelua kuului tuon tuostakin:

"Ai, sinäkin pääsit tulemaan!"

"Vielä elät sinäkin, hyvä."

"Muistatko minut vielä?"

"Muistan , muistan. Mistäs päin sinä olitkaan?"

"Kukas sinä oikein olet, kun ei tule mieleen?"

J.n.e.

Eihän sitä 30 -40 vuoden takaisia kavereita noin vain muista jos ei ole välillä kertaakaan tavannut. Ja tuo aikakin tekee tehtäväänsä ihmisessä.

Nyt olikin kyselyt toisenlaisia:

"Oletko kuullut siitä ja siitä..."

"Onko se ja se paikalla täällä?"   j.n.e

Moni kaveri oli jo jättänyt tämän ajan ja muuttanut autuaammille metsästysmaille. Puheen sorina oli mahtavaa, jätti alleen mikrofooniin puhutut tervehdys puheet ja kanavan historiaa käsittelevät esitelmät. Senpä vuoksi minunkin on otettava avuksi painettua tietoa tähän.

Päivä oli pilvinen ja aika viileä, mutta onneksi ei satanut eikä ollut enää kovaa tuulta kun purjehtimisen aloitimme. Aurinkoinen sää olisi kyllä ollut paljon mukavampaa, nyt ei kukaan halunnut olla ylhäällä aurinkokannella. Valokuvien ottaminenkin oli hankalaa sisätiloista.

Yht'äkkiä kauhukseni huomasin, että olin unohtanut kameran vara-akun hotelliin jääneeseen kassiin. Mitenkähän paljon nyt voinkaan kuvata tällä akulla, tämä kun ei enää pidä virtaa pitkään. Ja niinhän siinä sitten kävikin kuten pelkäsin, akku loppui kesken kaiken, vaikka säästeliäästi yritin kuvata.

No niin, sitten itse risteilyyn.

Ensimmäinen sulku oli Mälkiän sulku. Tuntui ihan hullulta, kun alus alkoi vajota kapeaan "kanjoniin", eikä sille vajoamiselle tuntunut loppua tulevan. Vihdoin viimein olimme tarpeeksi alhaalla ja porttipari aukesi päästäen aluksen jatkamaan matkaansa.

Nämä Vesirakennuksen Weteraanit olivat olleet jossain vaiheessa myös tämän kanavan rakennus puuhissa Vesi-Pekka nimisen firman työntekijöinä. Se nyt jäi minulle epäselväksi mitkä sulut ja kanavan osat olivat olleet kyseessä.

Kanava on pituudeltaan 43 km josta Suomen puolella 23 km, loput Venäjällä. Saimaan ja Suomenlahden välinen korkeusero on keskimäärin 76 m ja se on porrastettu 8:lla sululla joista 3 on Suomen puolella. Mälkiän-, Mustolan- ja Soskuan sulut. Venäjän puolella olevat ovat Pällin-, Ilistoen-, Cvetotchnoen-, Iskrovkan- ja Brusnithcnoen sulut. Sulkujen pituus on 85 m ja leveys 13,2 m, putouskorkeus vaihtelee 5,5 metristä 12,7 metriin.

Ensimmäinen kanavan rakentaminen tapahtui  1800-luvun alkupuolella ja silloisessa "Keisarin kanavassa" oli 28 sulkukammiota ja pituutta kanavalla oli 58 km.

Toinen rakentaminen ajoittui 1920-luvulle, kun kävi välttämättömäksi kanavan laajentaminen mittavimmille aluksille.

Kolmas rakentaminen on ollut vuosina 1963 - 1968, joka on nyt tämänhetkinen kanava.

Lähestyessämme Viipuria alkoi jo aurinkokin hiukan pilkahdella pilven raosta. Mutta nälkäkin alkoi jo vaivata, eihän sillä tukevallakaan aamiaisalla jonka hotellissa nautimme, pärjää koko päivää. Sekin asia oli järjestetty, saimme nauttia maittavan lounaan. Kyllä lämmitti tällaisen täti-ihmisen mieltä se huolenpito, mitä sain ruoka-rajoitteisena osakseni.

Liian hyväähän se olisikin ollut jos aurinko olisi alkanut paistamaan. Mitä lähemmäksi Viipuria tulimme, sen harmaammaksi taivas vetäytyi ja alkoi sataa, onneksi ei rankasti.

Tulli tarkastus oli seuraavana vuorossa ja se jono ei kyllä vetänyt samaan malliin kuin Lappeenrannassa. Ja aikaa oli rajoitetusti, piti vielä ehtiä tehdä kiertoajelu kaupungilla sekä käydä päiväkahvilla Pyöreässä Tornissa. Mutta me vain seisoa jökötimme tullijonossa.