Liätää liätää (suomeksi kirvelee). Ei sitä uskois miten kovasti ja pitkään.

Tuo sana liätää on selevee savon murretta, ei sen kummempaa.
Olimme pienellä ajelulla entisellä koti-paikallani. Siellä oli käymässä myös serkkujani ja oli hurjan hauskaa tavata taas heitä.
Ei se liätäminen heidän tapaamisesta johtunut. Ei ollenkaan.
Kävin jotakin autolta hakemassa ja sisälle lehahti ampiainen. Yritin hätistää sitä pois, mutta eihän se totellut. Luulinkin sitten että oli poistunut avoimesta ovesta silläaikaa, kun etsin tarvitsemaani esinettä, kun en enää nähnyt koko elukkaa.

Mutta annas olla kun lähdimme kotimatkalle. Tunsin että joku hivelti kaulallani. Ajttelin että hirvikärpänen on taas minut löytänyt. Painoin käden kaulalle ja samalla se tökkäsi. Ampiainen se oli. Saimme pienen jahtaamisen jälkeen hyönteisen eliminoitua ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Pieni pelko oli, miten käy, turpoaako kaula ja tukkiiko hengitys kanavat. En kyllä aiemmin ole ollut allerginen ampiaisen pistoille, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin. Se kun oli vielä niin pahassa paikassa.  Ei turvonnut onneksi. Mutta tätä liätämistä eli kirvelyä on riittänyt, vieläkin, vaikka pistosta on jo 4 tuntia. Kotiin saavuttuani annoin ensiapua pihkavoiteen muodossa (vanhanaikainen mummo kun olen) joka hieman helpotti, mutta ei parantanut. Kyllä se ajastaan hellittää, en minä tähän kuole.