"Mitä sä teet?" Se on kysymys jonka olen kuullut usein tässä muutaman päivän aikana.

Meillä on ollut nyt tällä viikolla joka päivä "pieniä ihmisiä", lastenlapsia, näin viikonloppuna osa on yötäkin. Tänään oli tosi huono ilma, satoi oikeastaan koko päivän ja lapset joutuivat olemaan sisällä. Montakohan kertaa lie ilmaan singahtanut kysymys "mitä sä teet"? Vaikka näkivät mitä olin tekemässä, silti kerkesi kolmesta suusta tulla sama kysymys joka asiassa. Ihmeellistä noiden pienten ajatuksen juoksu.

Niinhän se tietysti oli silloinkin , kun omat lapset olivat pieniä. Mutta sitä ei enää muista ja kun omissa oli se ikä-jakauma paljon suurempi kuin nyt näiden pienten ryhmä, 3-7-8-8½ v.

Aika huisketta on ollutkin, onneksi tuo neiti-14v. on ollut apuna, en ole päässyt nääntymään huiskeessa. Miten sitä aikoinaan jaksoikin, oli lapset, karja ja vanhukset tavanomaisten  huushollitöiden lisäksi. Kesällä vielä peltotyöt. Ainakaan siltä osin en kaipaa paluuta entiseen.

Sitten vielä uutinen. Santra-kissasta tuli mamma, äiti, emo vai miten sitä pitäisi sanoa.

Arvasin viime viikolla, että on tällainen tapahtunut, mutta missä on tulokset. Niin oli ovela emo, ettei näyttänyt  ja mitään vihjettä ei antanut missä "pesä" oli.

Eilen aamulla sitten kantoi pennun tupaan, sitä ennen tutkiskeli  ja etsi jotain. Tietysti paikkaa mihin uuden pesän tekisi. Laitoimme petin uuteen työhuoneeseeni ja siihen Santra tyytyikin, kun en laskenut lapsia häiritsemään sitä.

Ei ollut kuin yksi pentu syntynyt (tai sitten oli toisten eloonjääminen epäonnistunut). Tänä aamuna kantoi taas lapsukaisensa tupaan. Sijoitimme sen nyt eteiseen. Eipä aikaakaan kun pentu oli kadonnut korista.

Löysinhän sen viimein, mutta lapsille en ole neuvonut paikkaa, antaa nyt hoidella kaikessa rauhassa pientään. Tuollahan ne uinuvat minun vaatekaapissani.